Uusi vuosi. Varhainen aamu. Ulko-ovi kadulle aukeaa aina suunnilleen samaan kellonlyömään. Hetki aloillaan, keuhkot täyteen uutta päivää. Säätilanteen kalibrointi, pitäisikö kääntyä takaisin vaihtamaan jalkaan keliin paremmin passaavat kengät? Sen ehtii kyllä. Mitätön asia, mutta koskaanhan toisaalta ei paljastu, oliko valinnalla jokin suurempi merkitys – jäikö jotain tapahtumatta parin minuutin viivytyksen takia? Ja mitä se olisi ollut?
Aikuisen ihmisen tekemien päivittäisten valintojen määrää on vaikea laskea. Niitä on tuhansia, jonkin arvion mukaan jopa 35 000. Osa tietoisia, pohdiskelun ja arvioinnin kautta syntyviä, ja lisäksi suunnaton määrä täysin tiedostamattomia. Mielen kannalta niin on oltavakin. Päätöksenteko ja valintojen pohtiminen kuluttaa energiaa. Jos osa valinnoista ei tapahtuisi alitajuisesti, kovalevy kuumenisi liikaa.
Nykypäivä kuormittaa valitsijaa myös vaihtoehtojen määrällä. Soitanko illalla parille ystävälle, katsonko siivun suoratoistosarjaa, lähdenkö jumppaan vai selaanko sohvalla somea?
Aikoina, jolloin selviämisen tai ainakin säällisen elämisen edellytys on ollut kaiken ajan vievä työnteko ja puuha, oli vapaa-ajan valintojen suhteen simppelimpää.
Suurien, tärkeämpien päätösten määräksi on päivätasolla arvioitu 70. Lähdenkö autolla, vaikka ei ole vielä talvirenkaita? Hyppäänkö kuitenkin bussiin? Painavien valintojen tekemiseen tulee yleensä paneuduttua ankarasti, koska niiden suoran vaikutuksen elämäänsä hahmottaa jo ennalta. Teemmekö asuntokaupat, vaihdanko työpaikkaa, menemmekö naimisiin? Tai sitten heittäytyy, antaa mennä ja sallii sydämen tuupata järjen ajurinpaikalta. Voi käydä hyvin. Vaistokin monesti tarjoutuu auliisti auttamaan.
Tehtyjä valintoja, myös tiedostamattomia mikrotason päätöksiä, punniskelee etenkin silloin, kun jotakin ikävää tapahtuu ja kipeästi tajuaa myös niiden roolin jokapäiväisessä elämässä. Miksi auto-onnettomuuteen joutunut sattui paikalle juuri sillä sekunninlyömällä? Entä jos matkaan lähtiessä olisi valinnut toisen reitin tai jos olisi pysähtynyt kahville? Entä jos? Sanapari, joka pitää hereillä myös, jos ymmärtää tehneensä täysin väärän valinnan.
90-luvun lopun elokuvassa Sliding doors on kiehtova juoni. Päähenkilö Helen saa potkut ja päättää lähteä kohti kotia kesken päivän. Hän myöhästyy metrosta, liukuovet – sliding doors – menevät nenän edestä kiinni. Myöhästyminen johtaa siihen, että Helen tulee ryöstetyksi, joutuu käymään sairaalassa ja vasta sen jälkeen pääsee kotiin poikaystävänsä luo.
Entä jos ovet eivät olisikaan sulkeutuneet ja Helen olisi ehtinyt metroon? Tarinan toisessa versiossa niin käykin. Helen lähtee liikkeelle ajoissa. Metromatka on mukava, ja kyytiin osuu myös miellyttävä juttukaveri. Vaan saapuessaan yllättäen keskellä päivää kotiin Helen löytää poikaystävänsä vällyistä toisen naisen kanssa. Elämä mullistuu. Sama henkilö, saman elämän kaksi eri käsikirjoitusta.
Todellisuudessa ei saa katsottavakseen elämänsä muita versioita. Entäjossittelu on kuitenkin halpa harrastus. Entä jos olisin ottanut aikoinaan vastaan tarjotun opiskelupaikan Jyväskylästä enkä olisi muuttanut Turkuun? Entä jos olisin jättänyt lähtemättä kekkereihin, joissa tapasin sen erään?
Jokainen pystyy luettelemaan tekemiään valintoja, mitättömänkin tuntuisia, joiden painoarvo on paljastunut viiveellä. Tosin mitä pidemmältä lankakerää ryhtyy rullaamaan auki, tajuaa, ettei sen alkua koskaan tavoita. Takana aukeaa päätähuimaava päätösten kudelma, joka yltää sukupolvien yli.
Miten mieletön määrä erilaisia valintoja on johtanut siihen, että ylipäänsä olen! Minä – hyvien, huonojen, onnistuneiden ja kohtalokkaidenkin valintojen summa. Kuten me kaikki.
Ehkä taas huomenna varhaishämärässä eräskin haistelee talon ovella ilmaa: on lauhtunut ja maa märkä. Pitäisikö käydä vaihtamassa kengät? Pari minuuttiahan siinä vain menee. Mikrovalinta, päivän ensimmäisiä. Mitätön juttu, joka ei muuta mitään. Tai sitten paljon.
