Mistä tunnistaa rikkaruohon? Aloitteleva puutarhuri sai ”tyhmiin” kysymyksiin vastauksia asiantuntijalta

Lumet ovat sulaneet. On huhtikuun ensimmäinen päivä, toinen pääsiäispäivä. Katson pihalle. Näen vain ruskeaa ja harmaata sekä pieniä valkoisia koristekiviä siellä täällä. Keräisinkö ne pois? En oikein tiedä, mitä muutakaan pihalla nyt voisi tehdä. Ehkä haravoida?

Keskellä ruskeinta pusikkoa piileskelee vaaleita kukkasipuleita, joista pilkottaa vihreää. Ei aavistustakaan, mitä niistä on tulossa. En ole koskaan nähnyt kevättä tällä pihalla.

Kun muutimme syksyllä, sain oman pihan, ensimmäisen ikinä. Olen aina asunut kerrostalossa. Kasvien hoitaminen ei ole koskaan ollut minun juttuni, eikä kotona ole yhtään viherkasvia. Yleensä olen hankkinut parvekkeelle joko ruusun tai pelargonin, joskus jopa amppelimansikan. Siinä se.

Tämä piha tuli kerrostaloasunnon kylkiäisenä. Ensimmäisen kerroksen asunnossa ihastuin avaraan puistonäkymään ja sijaintiin enkä uhrannut ajatustakaan pihalle. Myöskään edelliset asukkaat eivät olleet ehtineet siihen panostaa, vaan piha oli luonnontilassa.

Yksi nurkkaus oli täysin heinittynyt, ja muuta pihaa hallitsivat valtavat pöheiköt, joista kylään tulleet kaverini erottivat syksyllä ainakin kuunliljaa ja saniaisia. Minähän olin elänyt lähes 50 vuotta tietämättä, että sellainen kasvi kuin kuunlilja on edes olemassa.

Takatalvi yllättää

Huhtikuun kolmantena alkaa taas lumisade. Loppuviikkoa kohden se yltyy lumimyrskyksi. Olin jo raahannut terassille aurinkovarjot. Kiitän itseäni siitä, etten ehtinyt avata niitä muoveista.

Takatalvesta huolimatta teen ensimmäisiä ostoksia. Mietin, mitä puutarhuri voisi tarvita. Ainakin oksasakset? Löydän sellaiset edullisesti ja ostan kahdet. Luen lehtijutun, jossa kerrotaan erään pariskunnan käyttäneen 30 000 euroa terassipihan tekemiseen. Valtava summa! Minulla ei ole tuhansia euroja irtorahaa. Aikomukseni on edetä tässä projektissa niin pienellä budjetilla kuin mahdollista.

Viime aikoina elinkustannusten nousu on tuntunut kukkarossa, eikä ylimääräisiin kuluihin olisi varaa. En ole ainut: Puutarhaliiton teettämän tutkimuksen mukaan viime vuonna 54 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että puutarhaan, pihalle ja parvekkeelle hankittavat tuotteet ovat kallistuneet niin paljon, että se vaikuttaa siihen, paljonko niitä aikoo jatkossa ostaa.

Keskimäärin taloudet hankkivat puutarhatuotteita 351 eurolla vuodessa. Se tuntuu isolta summalta.

Neuvo tuttavalta

Istuskelet vaan siellä ja katselet. Kahvikuppi mukaan! Näin neuvoo eräs puutarhanhoitoa harrastava tuttavani Instagramissa, kun kyselen vinkkejä uuden pihan ensimmäiseen kevääseen. Kuulostaa kivalta, mutta jotain olisi kiva tehdä silti. Googletan puutarhanhoitokursseja aloittelijoille. Liian kalliita.

Lueskelen illat pitkät kaiken maailman puutarhajuttuja. Koko homma alkaa hirvittää. Pelkkä mullan ostaminen tuntuu tähtitieteeltä. On puutarhamultaa, kesäkukkamultaa, perennamultaa, taimimultaa, kasvumultaa, mustaa multaa. Teenkö suuren virheen, jos laitan kasveille väärää multaa?

Koska lunta tulee aina vain lisää, puutarhaunelmat muuttuvat ennemminkin painajaisiksi. Ehdin ihan liikaa selailla nettiä ja mainoskuvastoa. Paineet kasvavat sen suhteen, mitä kaikkea pitää hankkia: ruukkuja, multaa, siemeniä, istutuspöytä, säilytyslaatikko, ruohonleikkuri. Miten minulla riittää edes aikaa tehdä hankintoja saatikka hääriä pihassa?

Sanotaan, että kaikki muu paitsi puutarhanhoito on turhaa. Miten niin? En ymmärrä, miten puutarhanhoito voisi mahtua valmiiseen elämään, joka on täynnä töitä, harrastuksia ja lapsen harrastuksia.

Ensimmäiset kukat

Lauantaina 27.4. aurinko paistaa, lumet ovat poissa ja piha lämmin. Aion vihdoin ja viimein tarttua haravaan, mutta sitä ennen erehdyn tutkimaan perennapenkkejä. Ja sille tielle jään.

Pikkuiset sipulit ovat paljastuneet narsisseiksi. Pihalla on nyt iloisen keltaisia väripilkkuja. Ymmärrän perenna-sanan merkityksen. Perennat ovat juuri näitä kasveja, jotka eivät vielä näy kuolleiden lehtien alta. Sieltä ne ponnistavat, kevät toisensa jälkeen. Jonkin mötikän onnistun kiskomaan juurineen irti maasta.

Lapsi tekee löydön. Pihan kulmauksen pöheiköstä pilkistää lahoa puuta. Kun pengomme kasaa, tajuamme, että siinä on ollut viljelylaatikko! Se on vain täysin lahonnut, ja kasvit ovat villiintyneet. Mansikan alkuja nousee pitkin pihaa.

Päivä on ensimmäinen, kun ajankulu unohtuu pihahommissa. En malta tehdä lounasta, onneksi lapsi on jo sen ikäinen, että osaa itse keittää pastaa. Lähden sisälle vasta, kun on pakko. Illaksi on sovittu menoa.

Ennen nukkumaanmenoa luen netistä, ettei kuivia lehtiä kannattaisikaan haravoida pois. Pahimmillaan haravointi voi vahingoittaa nurmikkoa. Onneksi en kovin tarmokkaasti heilunut haravan kanssa.

Lue lisää Kotiliesi.fi: Pitkään kukkivat perennat ovat myös helppohoitoisia – tutustu 9 vaihtoehtoon

Paula tulee kylään

Torstaina 2.5. puutarhatoimittaja Paula Ritanen-Närhi tulee käymään. Kollega suositteli häntä: Paula on niin mukava, että häneltä uskaltaisi kysyä tyhmiäkin kysymyksiä.

Aluksi kysyn, mitä Paula näkee, kun katsoo pihaani. Olen nimittäin alkanut nähdä pihallani lähinnä keskeneräisen työmaan. Paula taas sanoo näkevänsä helppohoitoisuutta – perennapenkkeihin ei juuri tarvitse koskea kesän aikana. Nurmikon vieressä on kiveystä, jonne Paulan mielestä sopisi ruukkupuutarha.

Tunnustan syntini ja kerron, että menin haravoimaan osan vanhoista lehdistä pois. Paula huitaisee kädellään sen merkiksi, että hällä väliä. Kautta aikojen pihoja on siistitty keväisin, eikä siitä sen suurempaa vahinkoa ole tullut. Nyt luonnonmukaisuus on suuri trendi, ja siksi kuolleet lehdet jätetään maatumaan eikä niitä siivota pois. Mutta Paulan mielestä on ymmärrettävää, jos tällaiselle pienelle ”katselupihalle” haluaa siistin ilmeen.

Muutenkin Paula on ihanan salliva. Ei sääntöihin kannata jäädä kiinni. Jos jokin oksa häiritsee, sen kun leikkaat sen pois, hän sanoo. Eikä puutarhanhoidon tarvitse olla suorittamista. Kasvit viihtyvät, kun niitä ei liikaa häiritse.

Kun kysyn, mistä tunnistaa rikkaruohon, hän alkaa pohtia, mikä oikeastaan on rikkaruoho. Ei-toivottu kasvi? Se taas vaihtelee, mitä kukin toivoo ja mitä ei. Minua ei haittaa, että pihalle on ilmestynyt voikukkia.

Vastaus multapulmaan

Mullan ostamisesta Paula ei tekisi ongelmaa. Kaikki käy. 40 vuoden kokemuksella hän laittaa aina sitä multaa, mitä sattuu olemaan. Olen ostanut säkillisen puutarhamultaa, ja se on Paulan mielestä oikein hyvä valinta. Lannoitteita ei nyt tarvita, koska tuoreessa mullassa on ravinteita kasveille.

Paula sanoo kasvien kertovan, miten niitä tulee hoitaa. Paksulehtiset tarvitsevat paahdetta, ohutlehtiset varjoa. Jos kasvi näyttää nuupahtaneelta, se tarvitsee vettä. Jos lehdet kellertävät, tarvitaan lisää ravinteita – tai vähemmän vettä.

Salaa olin pelännyt, että Paula väheksyisi pientä pihatilkkuani. Eihän tämä nyt kummoinen ole. Paulan käyttämä sana ”kivijalkapuutarha” tuntuu minusta turhan hienolta. Mutta mitä vielä! Hänen mielestään jokainen sellainen piha on ihana, joka on omistajalleen tärkeä. Olisi väärin laittaa rakkaudella vaalittuja pihoja tai puutarhoja kauneusjärjestykseen.

Kolmen puun sääntö

Ilmastonmuutos näkyy jokaiselle puutarhurille. Paulan mukaan Suomessa ei aiemmin voinut istuttaa puita ruukkuihin. Nyt se onnistuu vallan mainiosti.

Keväällä Maalla-lehdessä Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori sanoi, että puutarhaharrastuksen avulla voidaan hidastaa ilmastonmuutoksen etenemistä. Onko tosiaan niin? Eikö kaikkein ekologisinta olisi antaa luonnon vallata pihat ja puutarhat ilman että valjastamme sitä esteettiseksi iloksemme?

Laitan Timolle viestiä. Hän vastaa, että toki. Parastahan luonnolle olisi, jos meidät ihmisetkin korvattaisiin muilla eliöillä. Meidän toimintammehan sen kasvihuoneilmiön aiheuttaa.

Ihmisen erilaisista harrasteista kuitenkin juuri puutarhanhoito on parasta luonnolle. Ihanteellista olisi, jos uusia asuinalueita rakennettaessa korvattaisiin kovia pintoja puutarhamaisilla, kerroksellisilla alueilla. Ne poistaisivat ilmakehästä meidän toimintamme sinne aiheuttamaa hiilidioksidia. Kasvillisuudesta olisi sekin hyöty, että saataisiin enemmän varjoja viilentämään mikroilmastoa. Kasvillisuus pystyy sitomaan rankkasateiden vesimääriä ja estämään kuivuuden aiheuttamaa eroosiota.

Eli luonto sellaisenaan on parasta, mutta me voimme muuttaa lähiympäristöämme paremmaksi, Timo Taulavuori tiivistää. Hän esittää 3–30–300-säännön, joka on yleiseurooppalainen suositus kaupunkirakentamiselle: Jokaisesta asunnosta pitäisi näkyä kolme puuta, ilmasta katsottuna 30 prosenttia asuinympäristöstämme pitäisi olla puutarhamaista, eikä lähimpään viheralueeseen saisi olla 300 metriä pidempi matka. Tämä hyödyttäisi sekä ihmisiä että luontoa, mutta tuohon tavoitteeseen Suomessa ei päästä uusilla asuinalueilla.

Lue lisää: Pippa Laukan mielestä käsityksemme liikunnasta on vinoutunut: ”Puutarhassa huhkiminen voi olla terveysliikuntaa parhaimmillaan”

Sadetta luvassa

Perjantaina 24.5. ennustetaan sadetta seuraavaksi päiväksi. Miten iloinen olenkaan siitä! Huomaan, että sieluuni on raivannut tiensä pieni puutarhuri. Iloitsen luonnon puolesta ja tietenkin myös siksi, ettei minun tarvitse kastella nurmikkoa. Vettä olen joutunut kantamaan kannukaupalla iltaisin, kun olen yrittänyt saada nurmikonsiemenet itämään. Haaveilen uudesta vihreästä nurmesta jalkapohjien alla.

Toisaalta illat ovat olleet ihanimpia. Sen sijaan, että olisin lukenut kirjaa sängyssä, olen välillä huhkinut pihalla yötä myöten. Mustarastas on pitänyt konserttiaan, haaleansiniselle taivaalle on noussut täysikuu. Oma piha on tuntunut rauhoittumisen retriitiltä.

Olen myös välillä vain istuskellut ja katsellut pihaa. Yhtenä sellaisena hetkenä sain idean leponurkkauksesta. Villiintynyt viljelylaatikko sai lähteä. Tilalle asettelin pihalta löytyneitä kiviä ja muutaman laatan. Siihen voisi nostaa päälle lepotuolin.

Rahaa kului

Huhtikuun takatalvesta siirryttiin lähes suoraan toukokuun helteisiin. Puutarhaliiton mukaan tämä poikkeuksellinen kevät on ollut vaikea puutarhakaupalle. Termistä kevättä oli vain muutama päivä, ja yleensä juuri kevät on puutarhakaupan kannalta tuottoisinta aikaa.

Olen ainakin kantanut korteni kekoon puutarhakaupan puolesta. Rahaa on kulunut enemmän kuin ajattelin. Yksi 40 litran puutarhamultasäkki ei riittänyt mihinkään, vaan niitä piti ostaa viisi lisää. Ja vielä lisää.

Enimmäkseen olen tehnyt hankintoja kierrätettynä: ruohon leikkaamista varten löysin kelaleikkurin parillakympillä, istuttamispuuhiin pöydän kympillä. Joitain tavaroita sain ilmaiseksi ystäviltä.

Suunnitelmia

Kesäkuun alussa eräs tuttava kertoo, että on käyttänyt iltojaan kukkapenkkien kitkemiseen. Tajuan vihdoin, mitä helppohoitoisuus todella on. Ei minun tarvitse täällä mitään kitkeä. Tajuan myös, millainen taidonnäyte tämä piha on niiltä asukkailta, jotka ovat joskus tämän suunnitelleet ja toteuttaneet. He ovat ymmärtäneet, että puolivarjoinen piha on täydellinen paikka kuunliljoille ja saniaisille – ne kukoistavat. He ovat myös tehneet pihasta sellaisen, ettei siinä ole jyrkkiä kulmia vaan kaarevia linjoja, joita on helppo seurailla ruohonleikkurilla.

Kun perennapenkissä kukkii ensimmäinen akileija, se tuntuu lahjalta, jonka otan kiitollisena vastaan.

Nyt katse on ensi keväässä. Haluaisin tulppaaneja ja unikoita, ja tietenkin raparperia. Mutta mene ja tiedä. Aion nyt ottaa kahvikupin käteeni ja katsella, miten tuuli huojuttaa saniaisenlehtiä ja miten varjot leikkivät ruukkupuutarhassa.

Koska eihän mikään, ei mikään, voi olla tärkeämpää kuin tämä.

Juttu on julkaistu Annassa 24/2024.