Home » Mitä Kiina puuhaa Arktiksella?

Mitä Kiina puuhaa Arktiksella?

Kiina on lisännyt aktiivisuuttaan Arktiksella vuosikymmenen aikana, mikä on kasvattanut suurvaltojen jännitteitä alueella. Kiina on kurottanut valtikkaansa kohti Arktista viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuonna 2018 Kiina julisti olevansa ”melkein arktinen valtio” ja ilmoitti suunnittelevansa Pohjoista Silkkitietä Koillisväylälle. Samalla Kiina ja Venäjä ovat syventäneet arktista yhteistyötä entisestään. Mitä Kiina todella haluaa Arktikselta? Ulkopoliittisen instituutin ja Lapin yliopiston tutkijan Liisa Kauppilan mukaan arktinen silkkitie on Kiinalle ensisijaisesti paikka tehdä tutkimusta erityisesti ilmastonmuutoksesta. Arktinen ilmastonmuutos näkyy Kiinassa merkittävästi esimerkiksi lisääntyneinä tulvina, joiden ymmärtäminen on turvallisuussyistä tärkeää Kiinalle. Kiina haluaa Kauppilan mukaan näyttää toimillaan vastuulliselta suurvallalta.

Selaa ylöspäin