Mosambikista Helsinkiin muuttanut Rosa on intohimoinen palstaviljelijä – kaikki alkoi caldo verde -keiton kaipuusta

Ruskehtavan harmaan maan ympäröimät sipulinvarret kurottelevat innokkaasti kohti aurinkoa. Niiden lähelle Rosa Domingos, 56, on juuri istuttanut kurpitsantaimet ja rakentanut kepeistä pienet suoja-aidat, jottei tuuli tai sade kaataisi hentoisia taimia.

– Yhdestä taimesta voi tulla vaikka 15 kurpitsaa, enemmänkin, Rosa vakuuttaa.

Alkamassa on hänen kymmenes kesänsä palstaviljelijänä Helsingissä. Tai voihan tämä olla jo yhdestoistakin, Rosa pohtii. Joka tapauksessa hänen 14-vuotias kuopuksensa Alex oli vasta vauva, kun Rosa haki palstaa. Hän oli sisuuntunut siitä, ettei kaupoista saanut sellaista kaalia kuin hän olisi tarvinnut.

– Minulla oli kauhea ikävä caldo verde -keittoa ja ylipäätään minulle tuttuja kasvisruokia. Halusin tehdä niitä itse. Siksi päätin kasvattaa portugalilaista kaalia, ja se onnistui todella hyvin.

Mosambikilaista ruokaa ja kasviksia

Rosa on kotoisin Mosambikista. Hän on asunut Suomessa 34 vuotta. Täällä hän tuntee edelleen olevansa ulkomaalainen, vaikka puhuukin suomea. Rosan äidinkieli on portugali. Mosambik oli vuosisatojen ajan Portugalin vallan alla, kunnes itsenäistyi 1975.

– Kun menen Mosambikiin, minua kutsutaan ” a finlandesaksi” eli suomalaiseksi, Rosa naurahtaa.

Millaista satoa mosambikilais-suomalaisella maatilkulla sitten kasvaa? Sitä jännitämme tänä kesänä yhdessä Rosan kanssa. Toivottavasti ainakin kaalit, pinaatit, sipulit ja pavut onnistuvat. Niillä on olennainen rooli Rosan keittiössä.

Poikaansa varten Rosa kokkaa usein jauheliharuokia, mutta käyttää lisäksi runsaasti kasviksia. Yksi Rosan lempiruoista on kaalilaatikko, ja toinen on mosambikilainen kaalipata, johon tulee lehtikaalia, maapähkinöitä ja kookosmaitoa.

Herukkapensaan varjoon

Tänään Rosa on kantanut vettä palstalleen niin, että hiki helmeilee otsalla. Enimmäkseen hän hoitaa palstaa yksin. Pienenä Alex oli mukana, mutta nykyään pojalla on muita menoja. Rosan kymmenvuotias lapsenlapsi Stara sen sijaan on tänäkin kesänä tulossa käymään.

On toukokuun viimeinen ilta, ja takana on erikoinen kevät. Takatalvi oli sitkeä mutta väistyi lopulta helteiden tieltä.

Rosa istahtaa hetkeksi puutarhatuolille, joka lepää valtavan herukkapensaan varjossa. Mustarastas laulaa kauempana metsikössä.

Monikulttuuriset palstat

Rosan palsta sijaitsee Itä-Helsingin Puotilassa, Juorumäen viljelyalueella. Aarin kokoisia palstoja on täällä 300. Jonotusaika palstoille on neljä vuotta. Viime vuosina alueesta on tullut yhä monikulttuurisempi. Rosakin on tutustunut täällä paitsi suomalaisiin myös virolaisiin, venäläisiin, etiopialaisiin ja vietnamilaisiin. Moni heistä on taitava viljelijä, koska on aiemmin viljellyt jossain muualla.

Palstat sijaitsevat rinteessä, ja herukkapensaan varjoista katse ulottuu alas rantaan ja meren kimmellykseen. Uimarannalta kantautuu lasten kiljahduksia. Onkohan Rosa jo käynyt uimassa? Rosan hersyvän naurun säestämä jutustelu taukoaa. Ei, ei hän käy koskaan. Jo lapsena hän oppi pelkäämään merta.

Rosa eli lapsuutensa ja nuoruutensa Mosambikin Beirassa, Afrikan itärannikolla. Mosambikin ja Madagaskarin välissä Intian valtameressä virtaukset ovat voimakkaita.

– Merivirrat veivät lapsia mennessään. Madagaskarilla en ole koskaan käynyt, vaikka se ei ollut kaukana. En ole halunnut, Rosa kertoo mietteliäänä.

Mosambikissa sanotaankin, että meri on petturi. Se on hieno ja houkutteleva, mutta jos menee liian lähelle, se tappaa.

”Tämä on minun kesämökkini”

Päivän kuumimpina hetkinä mosambikilaisilla on tapana istuskella mangopuiden alla – samalla lailla kuin me nyt istumme tässä herukkapensaan suojassa. Kiire kaikkoaa, ja tarinoille tulee tilaa. Tuntuu melkein kuin olisimme siirtyneet toiseen paikkaan, lähemmäs päiväntasaajaa.

Rosa kertoo, että joskus hän pitää palstalla grilli-iltoja ystävilleen.

– Tämä on minun kesämökkini.

Usein hän grillaa kalaa, aivan kuten Mosambikissa hänen lapsuudessaan tehtiin. Grilliin saatettiin laittaa vaikkapa meriahventa. Enimmäkseen Rosan kotona syötiin kasviksia ja kalaa. Liha oli kallista. Edelleen Mosambik on yksi maailman köyhimmistä valtioista.

Ei porkkanalle ja maissille

Kaivan puhelimen esiin laukusta, ja lähdemme tutkimaan palstaa. Etsimme nimiä kasveille, joita Rosa on tänä vuonna istuttanut ”pellolleen”, kuten hän palstaansa kutsuu. Välillämme on pienoinen kielimuuri, joten Googlesta on paljon iloa. Se tarjoaa portugalinkielisille sanoille suomenkielisiä vastineita, kuvien kera.

Ja mitäs täällä on aluillaan? Ainakin erilaisia kurpitsoja, muun muassa kesäkurpitsaa ja spagettikurpitsaa. Sipulia, valkosipulia, purjoa, kevätsipulia, vihreitä papuja, kidneypapuja, herneitä, perunaa, tomaattia, avomaankurkkua, lamopinaattia, salaattia, mansikoita. Korianteria, tilliä ja persiljaa. Alkujen välissä kulkee pieniä polkuja, joita vieraan on vaikea erottaa.

– Älä astu minun tomaattien päälle, Rosa varoittaa kuvaajaa ja heläyttää perään lempeän naurun.

Porkkanoita Rosa ei enää viljele, koska ne maistuvat ”pupuille” liian hyvin. Maissia on tulossa naapuripalstalle. Rosa ei sitä kasvata, koska hänen mielestään maissin viljeleminen on hankalaa Suomen olosuhteissa.

Luomun kannattaja

Punaherukkapensaan vieressä on mustaherukkapensas, vadelmaa ja karviaispensas. Karviaisista Rosa tekee joka vuosi marmeladia, jota laittaa aamuisin puuroon. Punaherukoista taas syntyy mehua Marttojen ohjeella. Koko sadon hän hyödyntää joka vuosi tarkkaan.

Rosalla on kokin koulutus, ja hän ehti työskennellä kokkina yli kymmenen vuotta ennen kuin korona vei työpaikat ravintola-alalta. Nykyään hän on ruokapalvelutyöntekijä itähelsinkiläisessä koulussa.

Viljelijänä Rosa on luomun kannattaja.

– Minua motivoi se, että olen itse kasvattanut kaiken. Se tuo turvallisen olon. Tiedän, mitä ruoka sisältää. Haluan syödä terveellisesti ja monipuolisesti.

Lue myös Kotiliesi.fi: Rikkaruohojen torjunta kiehuvalla vedellä

Lapsuuden kesät pellolla

Maahan on ripoteltu kananmunankuoren palasia. Niillä Rosa karkottaa perhosia, jotta ne eivät munisi kaalinlehdille. Kotiloita varten hänellä on tapana tehdä maahan ”olut­ansa” eli upottaa maahan astia, jossa on olutta. Kahvinporot taas auttavat torjumaan erilaisia hyönteisiä.

Viljelytaidot ovat karttuneet lapsuudesta saakka. Rosa muistaa, miten hän joutui koulujen loma-aikoina matkustamaan kaupungin ulkopuolelle auttamaan vanhempiaan istuttamisessa tai sadonkorjuussa. He viljelivät bataattia ja riisiä. Pellon laitamilla asui iso käärme, jota ajettiin pois pitämällä meteliä.

– Se oli niin myrkyllinen, että ihminen olisi kuollut viidessä minuutissa, jos käärme olisi purrut, Rosa kertoo.

Eivät käärmeet häntä silti pelottaneet – vaan kameleontit. Niitä oli vaikea havaita guavapuiden oksistosta. Siksi hedelmää hamutessa saattoikin joutua vastakkain oudon liskon kanssa.

Vieläkin Rosa tuntee inhonväreitä sitä ajatellessaan. Mutta on Helsingissäkin omat pelonaiheensa. Rosalle niitä ovat punkit. Ja kurpitsavarkaat. Joskus hän on onnistunut kasvattamaan valtavan suuria kurpitsoita ja viettänyt sitten unettomia öitä miettien, ovatko kurpitsat vielä tallella. On häneltä kerran vietykin kuusi-kiloinen kurpitsa.

Valon määrä yllätti

Paras aika kesästä on jo ohi, kun seuraavan kerran tapaamme heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Rosalle rakkain aika on juhannuksen tienoo, jolloin vihreys on tuoretta ja valoa riittää vuorokauden läpeensä.

Kun Rosa parikymppisenä tuli Suomeen, hänet yllätti juuri valon määrä.

– Täällä kaikki kasvaa niin nopeasti, ihan hetkessä, koska valoisaa on lähes 24 tuntia, Rosa hämmästelee.

– Ja hedelmää tulee kolme tai viisikin kertaa enemmän kuin Mosambikissa. Jos Mosambikissa istuttaa tomaatintaimen, saa kilon tomaatteja. Täällä voi tulla vaikka viisi kiloa.

Viidessä viikossa palsta onkin muuttunut hurjasti. Lamopinaatti on levinnyt vihreäksi matoksi. Herneenpalkoja voi jo napsia pensaasta. Salaatinlehdet ovat suurempia kuin missään marketissa.

Miltä sato näyttää Rosan mielestä?

– Olen puolityytyväinen, hän vastaa empien.

Kesäkurpitsaa näyttäisi tulevan paljon. Muista kurpitsoista ei voi vielä tietää, koska osa taimista on kuollut. Rosa nostaa maasta muhkean valkosipulin. Varsi on melkein puolen metrin mittainen.

Hiljainen heinäkuu

Sadon kuljettaminen kotiin vaatii nyt paljon töitä, Rosa harmittelee. Hän asuu nuorimmaisensa kanssa kaksin Itäkeskuksessa ja kulkee täältä kotiin bussilla tai kävellen.

Ihan joka ilta Rosa ei palstalla käy. Viime viikkoina käynnit ovat jääneet vähemmälle, koska oli isot perhejuhlat. Rosan pojista vanhempi, Carlos, meni naimisiin.

Kesälomaa Rosa aikoo pitää vain kaksi viikkoa. Hän säästelee lomapäiviä jouluksi. Silloin hän on lähdössä nuorimmaisensa kanssa Mosambikiin. Töissä on ollut hiljaista, ja päivät kuluvat rasittavan hitaasti. Ei Rosan hymy silti ole sammunut.

– Palstalle tulo on aina ihanaa, aina. Tämä on minun terapiaani. ”Pellolla” unohdan kaikki murheet. Vaikka olisi huono päivä, tänne on kuitenkin pakko tulla. Se on pelastanut minut monesti. Nautin tästä.

Elokuun satoa

Elokuun toisella viikolla tapaamme jälleen. Ilma on kosteanlämmin. Rosa hyräilee hyväntuulisena, vaikka takana on pitkä päivä. Hän on herännyt töihin aamulla jo puoli kuudelta.

Palstalla Rosan lempikasvikset eli vihreät pavut ovat onnistuneet hyvin. Tosin hän on joutunut jakamaan sadon rusakon kanssa, joka myös on mieltynyt papuihin. Kurpitsojen kanssa on käynyt vähän huonommin, osa homehtui loppukesän sateissa. Kesäkurpitsoja tuli ihan hyvin. Maassa on vielä kaksi jäljellä. Ne ovat suurempia kuin Rosan kyynärvarsi.

Sipulipenkistä kurottelee tuoreen näköisiä varsia. Kasvamassa on kesän toinen sipulisato.

– Tämä on ollut tosi pitkä kesä, Rosa sanoo.

Paras onnistuminen: kaali

Nyt Rosa rohkenee jo olla ylpeä palstastaan. Paras onnistuminen on ollut kaali eli vihanneskaali, portugaliksi couve. Sitä hän laittaa mieluummin vihersmoothien sekaan kuin lehtikaalia. Pataruokiinkin se sopii – sekä caldo verde -keittoon, jota Rosa vuosia sitten ikävöi.

Rosa nostaa maasta vielä punajuuren aamusmoothieta varten. Koko kesän ajan hän on saanut kasviksia ”pelloltaan” niin, ettei hänen ole tarvinnut ostaa niitä kaupasta.

– Satoa on tullut, mutta ei niin paljon kuin yleensä.

Salaattia Rosa on hakenut maasta aina parin päivän tarpeiksi. Kasvikset ovat tehneet hyvää. Rosa sanoo, että muutama kilokin on pudonnut.

Lue myös: Mirja hoitaa 4000 neliön puutarhaansa tunteja päivässä, täyttää sadolla kaksi arkkupakastinta ja kiertää hevi-osaston kaukaa

Äidin itkusta ei ollut tulla loppua

Istahdamme jälleen puutarhatuoleille herukkapensaan varjoon. Oksilla on punaista vain siellä täällä. Suurin osa marjoista on jo kerätty.

Rosa ottaa uudelleen puheeksi poikansa häät. Vaikka juhla oli iloinen, hänellä oli jälkeenpäin surullinen mieli.

Rosalla on kolme lasta ja yksi lapsenlapsi. Esikoinen, Madonna Isabella, syntyi Mosambikissa. Lapsen isän Rosa oli tavannut 19-vuotiaana kotikaupungissaan Beirassa. Mies oli suomalainen ja työskenteli satamassa.

Kun Rosa oli parikymppinen ja lapsi vuoden ikäinen, perhe muutti Suomeen. Rosa muistelee, miten hän lähtiessään jätti äidilleen vauvan mekon, johon oli tullut likaa. Sen voisi pestä ja antaa eteenpäin.

– Äiti itki varmasti kuukauden. Hän ei pystynyt pesemään mekkoa. Aina kun hän vain katsoikin sitä, hän itki.

Uuteen kotimaahan sopeutuminen ei ollut Rosalle kivutonta, ja hän harkitsi paluuta Afrikkaan. Hän ei osannut englantia eikä vielä silloin suomeakaan. Kielen osalta hän oli alkuun täysin riippuvainen silloisesta puolisostaan. Aina mies ei jaksanut selittää, mitä mikäkin sana merkitsi. Se suretti Rosaa.

Tänä kesänä poikansa häiden jälkeen Rosa ymmärsi äitiään. Nyt hänestäkin tuntui siltä, kuin olisi menettänyt lapsensa. Ja lapsi on sentään tässä samassa maassa!

Jouluna Mosambikiin

On kaksi vuotta siitä, kun Rosa viimeksi kävi Mosambikissa äitinsä ja sisarustensa luona. Mitä hän kaipaa sieltä?

Moniakin asioita, mutta erityisesti langusteja. Ne ovat suuria, hummeria muistuttavia äyriäisiä.

– Langusteihin ei tavallisella ihmisellä ole varaa täällä. Mosambikissa kalastajat kauppaavat niitä rannoilla ja kaduilla. Hinnasta voi aina tinkiä. Sitä kaipaan, että voisin ostaa kalaa ja äyriäisiä suoraan kalastajilta, Rosa sanoo.

Mangojakin hän aikoo syödä sitten, kun jouluna pääsee synnyinmaahansa.

– Poimin ne suoraan puusta kuin omenat, Rosa uhoaa nauraen.

Ensi kesänä taas

Hän kertoo, että kesällä hän on joinakin iltoina kävellyt palstaltaan alas uimarannalle ja istunut katselemaan merta. Vaikka meri on täällä paljon rauhallisempi kuin Mosambikissa, se vetää puoleensa. Onhan Rosa meren äärellä kasvanut.

Hänellä ei ole aikomustakaan luopua palstastaan. Tietenkin hän jatkaa täällä ensi kesänä.

– Tämähän on minun terapiaani, hän sanoo ja heläyttää päälle rosamaisen, hyväntuulisen naurun.

Juttuun on haastateltu myös Juorumäen viljelypalstojen palstaisäntää Mikko Sorsaa.