Home » Näin avustat läheisiä taloudellisesti: hoitovastikkeen saa maksaa ilman veroja, mutta lainanlyhennystä ei

Näin avustat läheisiä taloudellisesti: hoitovastikkeen saa maksaa ilman veroja, mutta lainanlyhennystä ei

Paljonko on veroton rahalahja?

Kolmessa vuodessa saa ilman veroa lahjoittaa alle 5000 euroa. Lahjaa ei ole sidottu sukulaisuuteen, vaan rahaa tai arvotavaraa voi antaa kummilapselleen tai kenelle tahansa.

Jos veroton summa ylittyy, sukulaisuus tosin vaikuttaa veron määrään. Lahjaverossa on perintöveron tavoin kaksi veroluokkaa. Toisessa luokassa vero on noin kaksi- ja puolikertainen verrattuna ensimmäiseen veroluokkaan. Ensimmäiseen veroluokkaan kuuluvat muun muassa aviopuoliso, omat vanhemmat, lapset ja lapsenlapset.

Jos sekä isoisä että isoäiti antavat 4999 euroa lapsenlapselleen, voi kolmessa vuodessa lahjoittaa liki kymppitonnin ilman veroja.

Jos lahjoitan enemmän, meneekö vero koko summasta?

Jos lahjoittaa 20 000 euroa, ensimmäisessä veroluokassa menee 100 euroa 5 000 eurosta. Sen ylittävästä osasta eli 15 000 eurosta, menee 8 prosenttia veroa. Yhteensä lahjaveroa menee 1 300 euroa. Verottajan verkkosivuilta näkee niin veroluokat kuin lahjasum­mien verorajatkin, ja sivujen laskuriin voi syöttää summia.

Meneekö veroa muista lahjoista?

Kaikki arvolahjat ovat veronalaisia, esimerkiksi asunto-osakkeet, mökki, ajoneuvo, pörssiosakkeet tai rahasto-osuudet.

Myös arvokas taide, korut tai antiikki lasketaan arvolahjoiksi ja arvonmääritys menee kuten rahalahjassa: korkeintaan 4999,99 euron arvosta saa kolmessa vuodessa lahjoittaa verottomasti.

Saako aikuinen lapseni asua asunnossani ilmaiseksi?

Kuka ilmoittaa lahjan verottajalle?

Lahjan saajan velvoite on ilmoittaa verottajalle lahjansa arvo. Ilmoitus pitää tehdä kolmen kuukauden kuluessa lahjan antopäivästä. Ilmoituksen voi tehdä verkossa Omaverossa.

Saako aikuinen lapseni asua asunnossani ilmaiseksi?

Voit antaa omistusasuntosi lapsesi käyttöön ilmaiseksi. Riitaisassa perinnönjaossa asumisetu voidaan katsoa ennakkoperinnöksi. Usein perinnönjako kuitenkin menee riidatta ja on mahdollista sopia, huomioidaanko osa asumisedusta ennakkoperintönä.

Voinko lyhentää lapseni asuntolainaa?

Voit toki, mutta lyhennys lasketaan lahjaksi ja siitä voi tulla veroseurauksia. Asuntolainan lyhentäminen tai pääomavastikkeen maksaminen toisen puolesta ei ole tavanomainen elämisen kulu, vaan varallisuuden kartuttamista. Asunnon hoitovastikkeen sen sijaan saa maksaa.

Lainoista opintolaina on poik­keus, sitä voi lyhentää myös muu kuin lainan saaja. Ehtona on, ettei opintolainaa ole käytetty omaisuuden kartuttamiseen, esimerkiksi osakkeiden ostamiseen.

Velvoittaako lahjavero ulkomailla asuvaa?

Kun Suomessa asuu kumpi tahansa osapuoli, verottajalla on asiaa. Verosäännöt ovat samat, vaikka lahjoittaja antaisi lahjansa ulkomailta. Vaikka lahjoittaisit omistamasi asunto-osakkeen Espanjasta, lahjan saajan pitää ilmoittaa lahjansa verottajalle ja mahdollisesti maksaa siitä veroa Suomeen.

Onko muita tapoja lahjoittaa?

Tavanomainen koti-irtaimisto, eli huonekalut ja kodin tavarat, on veroton lahja, kunhan arvo jää alle 4 000 euron ja lahjoitus tulee lahjan saajan tai hänen perheensä käyttöön. Lisäksi ilman veroja saa maksaa läheisen kasvatukseen, koulutukseen ja elatukseen liittyviä menoja. Voi esimerkiksi maksaa ruokaostokset kaupassa tai ostaa palveluita, kuten äänikirjapalvelun tai kuntosalin jäsenyyden. Tärkeää on, että lahjoittaja maksaa palvelut esimerkiksi kortillaan tai tililtään. Pitää ilmetä, kuka on maksaja.

Mitä omaisuutta kannattaa siirtää?

Pätevä lahja on osakkeet, joiden arvo on vahvistunut niiden omistuksen aikana. Ei kannata antaa käteisellä vastaavaa summaa. Lahjoittamalla osakkeiden arvonnousuun kohdistuvan myyntivoittoveron saa muutettua matalammaksi lahjaveroksi. Lahjan saajan tulee pitää osakkeet itsellään vähintään vuoden ajan ennen myyntiä, jotta veroetu pysyy.

Joskus voi lahjoittamalla vähentää veroja. Esimerkiksi näin: Äiti lahjoittaa 1990-luvulla 50 000 eurolla ostamansa sijoitusasunnon aikuiselle tyttärelleen. Asunnon arvo on nyt 100 000 euroa. Tytär maksaa lahjaveroa 10 100 euroa saamastaan asunnosta. Kun tytär myy asunnon reilun vuoden päästä 100 000 eurolla, hän ei joudu maksamaan lainkaan myyntivoittoveroa. Jos äiti myisi asunnon itse, hän maksaisi myyntivoittoveroa noin 15 800 euroa.

Milloin lahjassa tarvitsee juristia avuksi?

Voi aina kysyä asiantuntijalta apua. Jonkin verran on mutkikkaita tapauksia, osa veroseurausten ja osa perintöoikeuden takia.

Onko lahjoissa sudenkuoppia?

Ei kannata yrittää piilottaa lahjoitusta näennäisellä kauppakirjalla tai velkakirjalla. Kun verottaja saa selville, ettei oikeustoimi vastaa tarkoitustaan eli velkaa ei ole maksettu tai kauppaa tehty, lahjaveron päälle voi tulla veronkorotus. Rehellisyys kannattaa! 

Juttu on julkaistu Vivan numerossa 5/2024.

Tiesitkö tämän?

• Lahjaverotus ja perintöverotus sisältävät samoja periaatteita: molemmat veromuodot edustavat progressiivista verotusta ja molemmissa on kaksi veroluokkaa.

• Perintö- ja lahjavero voivat kohdata. Esimerkiksi jos kolmen viimeisen elinvuoden aikana antaa arvolahjan, se lasketaan mukaan perintöosuuteen ja sitä perintöverotetaan. Jos saaja ehti maksaa lahjaveron, se vähennetään perintöverotuksessa.

• Yritysten tai maatilojen sukupolvenvaihdoksissa on omat ja tarkat sääntönsä. Niissä periaatteena on verohuojennus, kun uusi sukupolvi aloittaa.

Lähteet: OTM, juristi Jussi-Pekka Hanhela, Lakitoimisto JPH ja vero.fi .

Kysy!

Toimittaja Tiina Torppa on kirjoittanut vuosikausia talouslehtiin ja talousaiheista. Rahaa hän törsää kahviloissa ja lankakaupoissa.

lähetä kysymyksesi osoitteeseen Viva/Tiina neuvoo, Uudenmaankatu 10,

00015 Otavamedia tai viva@otavamedia.fi, aihekenttään: Tiina neuvoo.

Selaa ylöspäin