Home » Naista syytetään Ruotsissa ennen­näkemättömästä rikoksesta – Yksityiskohdat voivat järkyttää

Naista syytetään Ruotsissa ennen­näkemättömästä rikoksesta – Yksityiskohdat voivat järkyttää

Ruotsissa jo kertaalleen tuomittu Isis-nainen on saanut sellaisen syytösnimikkeen, jota ei ole käsitelty koskaan maan oikeuslaitoksessa. Ruotsissa 52-vuotias nainen, Ruotsin kansalainen Lina Ishaq on syytteessä kansanmurhasta, törkeästä sotarikoksesta sekä rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Teot, joista naista syytetään, tapahtuivat Syyrian Raqqassa vuosina 2014 ja 2015. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun oikeus Ruotsissa käsittelee rikosta ihmisyyttä vastaan. Rikosnimike tarkoittaa siviiliväestöön kohdistuvia laajamittaisia tai järjestelmällisiä rikollisia tekoja, joista esimerkkeinä ovat murha, raiskaus, kidutus ja pakkotyö. Rikosnimike kuuluu Ruotsissa samaan kategoriaan kansanmurhan ja sotarikoksen kanssa. Rikoksesta voi saada elinkautisen tuomion.

Selaa ylöspäin