Seksuaalirikoksista keskustellessa valheellisen syytöksen mahdollisuuden korostaminen on yksi keino vaientaa uhreja, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Sofia Hänninen. Vuosia sitten, juuri me too -liikkeen nousun aikoihin, olin viettämässä iltaa ystäväporukalla. Minä ja naispuolinen ystäväni keskustelimme keittiön pöydän ääressä liikkeen tarpeellisuudesta, kun miespuolinen kaverimme osallistui keskusteluun. Hänen mielestään me too -liike oli osittain ongelmallinen, sillä hänestä se mahdollistaisi viattomien syyttämisen seksuaalisesta häirinnästä. Hän sopersi jotain siitä, että naisia ei kohta uskalla edes lähestyä, kun koko elämä voi mennä pilalle moisista väitteistä. Kommentti jäi mieleeni siksi, koska hänellä ei ollut aiemmin mitään sanottavaa siihen huoleen, jonka jaoimme ystäväni kanssa seksuaalirikoksista.
