”Oletko varma, että haluat poistaa tilisi pysyvästi?”
Tähän kysymykseen vastasin viisi vuotta sitten myöntävästi. Poistin tilini Instagramista, viimeisestä sosiaalisen median palvelusta, joka itselläni oli tuolloin enää käytössä.
Syitä lähtemiseen oli monia. Olin lukenut paljon sosiaalisen median haitallisuuteen liittyvää kirjallisuutta ja pohtinut somen käytön vaikutusta keskittymiseeni ja ajankäyttööni. Lisäksi somessa esiintyvä täydellisen elämän performanssi alkoi tuntua vieraannuttavalta. Syyllistyin tähän välillä itsekin, enkä siksi voinut sietää itseäni. Oli siis aika poistua.
Ensimmäinen viikko meni vaistomaisesti puhelimesta Instaa hapuillessa. Tuli vielä eteen hetkiä, jolloin olisi ollut hienoa postata ulkomailta upea linnoitus tai selfie palmujen alta. Tunne ei mennyt ohi päivissä, mutta se väistyi viikoissa. Koin voimakasta vapauden tunnetta, kun en ollut puhelimeni orja.
Aloin lukea enemmän kirjoja. Hetket, jotka aiemmin olin käyttänyt päättömään skrollailuun, täyttyivät nyt tuhansista luetuista sivuista. Väitänkin juuri kirjojen olevan asia, joka häviää somelle. Niistä kun dopamiini ei tule heti ensisilmäyksellä.
Somettomuuteni synnytti ihmisissä ihailua. Moni toivoi pystyvänsä samaan. Ajatus tuntui olevan, että minusta on varmaan tullut somettomana aiempaa tehokkaampi.
Tietysti päiviini tuli lisää tunteja kirjoille, ompeluun, huonekalujen kunnostamiseen ja muihin intohimoihini. Mutta on illuusio, että somesta poistuttuaan olisi yhtäkkiä erityisen tehokas. Eniten koin saaneeni elämääni levollisuutta, mitä olin kaivannut.
Toronton yliopistossa apulaisprofessorina työskentelevä ja sosiaalisen median valtaa tutkinut Tero Karppi tunnistaa tehokkuuden vaatimuksen. Hänen mukaansa yhteiskunnassamme vallitsee ideologia, jonka mukaan meidän pitäisi olla hirveän tuottavia koko ajan.
– Ajatus siitä, että voisimme joskus vain ottaa iisisti ja rentoutua, unohtuu, Karppi sanoo.
Itselleni somettomuus oli osaksi kannanotto hälyttömän elämän puolesta. Veto tuntui yllättävän radikaalilta tapahtumantäyteisyyttä ihannoivassa ajassamme.
Lue myös Kotiliesi.fi: Jatkuva somen selailu on turmiollista aivoille – näin pääset puhelimen pauloista ja elvytät keskittymiskykysi
Kannanotto jäikin tähdenlennoksi
Vaikka somettomuus oli tuonut paljon hyvää, se valtasi minut silti: fomo eli ”fear of missing out”, paitsi jäämisen pelko. Asuin tuolloin ulkomailla ja pelkäsin menettäväni yhteyden kotipuolen ihmisiin, ellen palaa someen. Huomasin myös, että somen avulla oli ollut helppo matalalla kynnyksellä lisätä kavereiksi uusia tuttavuuksia. Kynnys puhelinnumeron pyytämiseen oli korkeampi.
Jäin paitsi ilmiöistä ja kuumista aiheista, joista muut ympärilläni puhuvat. Koin itseni digitaalisesti syrjäytyneeksi. Uteliaisuus ja ulkopuolisuus alkoivat painaa vaakakupissa enemmän kuin somettomuuden suoma rauha.
Puolen vuoden jälkeen luovutin ja palasin Instagramiin.
”Sosiaalinen media on elinympäristöämme kuten bussit, hissit tai kaupat.”
Tero Karpin mukaan pelko siitä, että ilman somea menettää jotain, on sekä tyypillistä että osittain totta. Somesta on tullut valtava osa arkea. On luonnollista, että sieltä poistumalla menettää jotain sosiaalisesta elämästään.
Melko nopeasti selailu lähti taas käsistä. Ilta toisensa jälkeen näin apaattisen naamani kajastuksen puhelimen ruudulta skrollatessani toista tuntia Instagramin syötettä.
– Sosiaalisen median alustat on rakennettu sellaisiksi, että niihin koukuttuisi ja ihmiset palaisivat yhä uudestaan käyttämään niitä. Loputon skrollaaminen on suunniteltu ominaisuus, Karppi toteaa.
Vastuu somen käytön rajoittamisesta on käyttäjällä, vaikka Karpin mukaan myös sosiaalisen median yritykset voisivat miettiä, millaisia alustoja he suunnittelevat. Sosiaalinen media on elinympäristöämme kuten bussit, hissit tai kaupat, mistä syystä sen vältteleminen on tosi vaikeaa, Karppi kertoo.
Vaikka tunnistin olevani taas kerran polvillani somejätin algoritmien edessä, en voinut enää kuvitella poistuvani. Minulla on jälleen yhdessä paikassa paljon ihmisiä, joihin saa yhteyttä nappia painamalla. Ei pidä myöskään väheksyä hauskan meemin arvoa onnettomana päivänä.
Sosiaalisen median skrollailu lähtee helposti käsistä, koska alustat on suunniteltu koukuttaviksi.
Somen uudelleen opettelua
Olen yrittänyt hillitä peukaloani erilaisilla aikarajoituksilla. Ne toimivat ehkä ensimmäinen viikon, mutta nyt ohitan ne jo tottuneesti ja jatkan selailua. Toisinaan suutun, jos aikarajailmoitus tulee kesken hyvän simpanssivideon.
Nykyään toimittajan työssä en voi poistua somesta, sillä se on työkalu. Siellä ovat puheenaiheet, tarinat ja ilmiöt. Some on tärkeä estradi niillekin, joiden ääni jää kovin usein perinteisessä mediassa kuulematta.
Selkeästä koukuttuneisuudestani huolimatta olen onnistunut löytämään tasapainon somen käytössä. Poistan Instagram-sovelluksen puhelimestani perjantaisin kello 17 työpäivän päätteeksi ja lataan sen uudelleen sunnuntai-iltana. Tällä toimenpiteellä saan 48 tuntia sometonta aikaa, jonka voin pyhittää kaikelle sille, mikä arjen väsymyksen keskellä häviää somen dopamiinitykitykselle.
Karppi kehottaa arvioimaan omaa somen käyttöä positiivisuuden eikä pelon kautta. Sen sijaan, että miettisi mitä somesta poistumalla menettää, voi miettiä, mitä sieltä saa. Se voi auttaa arvioimaan, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja hyödyllisiä somessa.
Olen kysynyt itseltäni, mitä oikeasti haluaisin tehdä sillä ajalla, jonka nyt kulutan somessa. Mistä kaikesta jään elämässäni paitsi, kun roikun somessa?
En kärsi enää fomosta somen suhteen, vaan oman elämäni.
