Home » Nuudelipannu Ainon tyyliin – ohje syntisen hyvään pihistelyruokaan

Nuudelipannu Ainon tyyliin – ohje syntisen hyvään pihistelyruokaan

Tämä nuudelipannu on maukas ja halpa. Lisäksi se on ilahduttavan helppo ja nopea valmistaa. Kasassa on siis täydellisen arkiruoan ainekset!

Pilkkomistakin on vain viiden porkkanan verran. Somevaikuttaja Aino Rouhiaisen ideoimaan reseptiin tulee porkkanan lisäksi sipulia, mutta sen kuutioimisen kanssa ei tarvitse kyynelehtiä leikkuulaudan ääressä.

– Käytän yleensä pakastesipulikuutioita. Ne maistuvat yhtä hyvältä kuin tuore sipuli, Aino sanoo.

Mausteidenkin osalta Aino on oikaissut: nuudeleiden mukana tulevat mausteet ja kasvisfondi tuovat makua ruoalle.

Reseptissä on käytetty sriracha-kastiketta, joka sopii Rouhiaisen mukaan hyvin yhteen kookosmaidon kanssa: srirachan tulisuus ja kookosmaidon pehmeys täydentävät toisiaan.

Nuudelipannu kikherneillä vai lihalla? Syöjä päättää

Kookosmaidon ansiosta nuudelipannu sopii myös vegaaneille. Yleensä Aino käyttää ruoissaan ruokakermaa – se sopii sitä suosivalle tähänkin ruokaan.

Rouhiaisen someseuraajat kuitenkin toivovat usein maidottomia reseptejä. Niinpä Aino ideoi vegaanisen nuudelipannun. Jos kookoksen mausta ei välitä, kookosmaidon voi Ainon mukaan korvata kaurakermalla.

Proteiinia nuudelipannu saa kikherneistä. Niiden sijaan voi myös käyttää esimerkiksi tofua tai quornia, Aino vinkkaa. Nuudelipannusta voi loihtia lihaversion vastaavasti esimerkiksi kanasuikaleilla.

Porkkanankin voi halutessaan vaihtaa muihin kasviksiin tai lisätä joukkoon omia kasvissuosikkejaan – Ainon nuudelipannuun voisi päätyä esimerkiksi uunissa paahdettua paprikaa, valkosipulia ja kurpitsaa. Toistaiseksi hän on rakastanut pitäytyä porkkanassa, joka on sekin vaihtelua arkipäivällisten tavalliseen ”kasvisratkaisuun”.

– Aina ei tarvitse käyttää tomaattimurskaa.

Näin valmistuu nuudelipannu:

4 annosta

KASTIKE:

5 isoa porkkanaa

2 kasvisfondikapselia

400 g kookosmaitoa

230 g kikherneitä (valutettu paino)

100 g sipulikuutioita pakkasesta

nuudelipussien mukana tulevat mausteet (ei öljy)

2 rkl valkosipulimurskaa

1 tl srirachaa

3 pkt pikanuudeleita

Pilko porkkanat esimerkiksi kolmeen osaan ja keitä ne. Aja teho- tai sauvasekoittimella keitetyt porkkanat, kasvisfondit ja kookosmaito tasaiseksi kastikkeeksi.

Paista sipulit ja kikherneet, mausta pussimausteilla ja valkosipulimurskalla.

Keitä ja valuta nuudelit. Sekoita pannulla yhteen sipuli-kikhernepaistos, nuudelit, kastike ja sriracha.

Monesti hyväksi havaittu resepti

Inspiraatiota resepteihinsä Aino saa Tiktokista ja Instagramista. Löytämiään reseptejä hän muokkaa tarvittaessa oman maun mukaisiksi.

– Myös tätä reseptiä olen muokannut. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin ainakin riisinuudeleita, kookoskermaa, pähkinöitä ja punaista currytahnaa sekä eri mausteita.

Aino ideoi paljon reseptejä Instagramiin, jolloin myös uusia ruokia tulee syötyä usein. Nuudelipannun reseptin hän julkaisi seuraajilleen marraskuun puolivälissä.

– Olisinkohan tehnyt nuudelipannua neljä kertaa reseptin julkaisun jälkeen, hän muistelee.

Sekä perhe että seuraajat ovat tykänneet nuudelipannusta:

”Tää on hyvää”, ”Oli kyllä hyvää!”, seuraajat ovat muun muassa kommentoineet reseptiä.

Selaa ylöspäin