Perusrutiinit olivat Outi Syrjälahdella, 46, kunnossa: hän söi joka aamu aamiaisen ja lähti sen jälkeen koiran kanssa lenkille.
Mutta kun rutiinien rinnalle alkaa tulla yhtä ja toista. Ja kun sitä yhtä ja toista alkaa olla liikaa, kuka tahansa väsyy. Niin kävi myynnin ja markkinoinnin konsulttina yksinyrittäjänä toimivalle Outillekin.
– Korona-aika koetteli asiakkaitani. Otin asiakkaitteni huolet omikseni ja tein ympäripyöreitä päiviä, Outi muistelee.
Outi söi edelleen aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt katsoa, mitä suuhun solahti. Hän käveli yhä päivittäin koiransa kanssa, mutta usein metsälenkin sijasta vain nopeasti korttelin ympäri.
Töissä Outi jätti tauot pitämättä, ja istumatyön vuoksi kroppa alkoi oireilla. Outin selkä oli jatkuvasti kipeä, ja kipeä selkä teki liikkumisesta vaikeaa.
– Nukuin riittävästi, mutta olo oli silti vetämätön. Mielikin muuttui: kaikki asiat ottivat päähän, ja aloin tiuskia läheisilleni. Työstä katosi luovuus.
Keho ja mieli koettivat kertoa Outille, että tekemistä oli liikaa, mutta Outi ei kuunnellut kumpaakaan. Hän vain lisäsi kierroksia ja lähti opiskelemaan ammattikorkeakouluun ylempää amk-tutkintoa yrittäjyydestä sekä perusti vielä puolisonsa kanssa toisen yrityksen omansa rinnalle.
– Jaksoin puristaa mailaa kaksi vuotta, kunnes havahduin. Minusta oli tullut ikävä ihminen, enkä tunnistanut enää itseäni.
Lue Kotiliesi.fi: Painon pudottaminen pysyvästi: Painonhallintalääkäri kertoo neljä niksiä, joiden avulla onnistut
Yhdessä ystävän kanssa
Kun Outi tilitti tuntojaan koiralenkillä ystävälleen, tämä ymmärsi, mistä Outi puhui. Samanlainen kiireinen elämänvaihe yhdisti ystävyksiä, ja kumpikin kaipasi muutosta.
– Olemme molemmat keski-ikäisiä. Ymmärsimme, että jos jatkaisimme entiseen malliin, saisimme hyvästellä tuleviin vuosiin liittyvät unelmamme.
Outi oli unelmoinut matkustavansa viisikymppispäivikseen Amerikkaan puolisonsa ja nyt rippikouluikäisen tyttärensä kanssa. Seitsemänkymppisenä puolestaan olisi mukava auttaa tytärtä, joka silloin ehkä eläisi kiireistä elämänvaihetta.
– Järkeilin, että Amerikan-reissu olisi rapakuntoiselle liian rankka. Ja jos en muuttaisi elämäntapojani, minä itse tarvitsisin seitsemänkymppisenä apua.
Outi tavoittelee elintapamuutoksella hyvää elämää.
© Tommi Anttonen
Ystävykset päättivät muuttaa elintapojaan ja kokeilla verkkovalmennusta. Kumpikin osti puolen vuoden mittaisen valmennuspaketin, jossa kiinnitettiin liikunnan ja ravitsemuksen lisäksi huomiota myös mieleen.
Kaksikko oli kokeillut aiemmin muun muassa tanssitunteja, käynyt uimassa ja testannut terveellisiä reseptejä. Muistoina lukuisista kokeiluista Outin kaapit pursusivat erilaisia kuntoiluvälineitä.
Onnistuneessa elintapamuutoksessa on kuitenkin kyse huomattavasti isommista asioista kuin ruokavaliosta tai kuntoilusta. Terveelliset, jaksamista tukevat elintavat eivät ole muusta elämästä irrallinen asia, Outi tietää.
– Saan eniten voimaa teatterista, taiteesta ja musiikista, mutta niitäkään ei jaksa harrastaa, jos kroppa on kipeä ja mieli musta.
Kun verkkovalmennussovellukseen kilahti uusi, kulloinkin käsiteltävä teema, ystävykset pohdiskelivat sitä kävelylenkeillään.
– Voi, miten hyviä ja syviä keskusteluja kävimmekään! Emme jutelleet vain palautumisesta ja stressinhallinnasta, vaan myös minäkuvasta ja aikuisen naisen seksuaalisuudesta.
Outi yllättyi, miten samalla tavalla ystävä ajatteli monista asioista. Esimerkiksi pitkän parisuhteen kompastuskivet olivat kummallekin tuttuja.
– Veikkaan, että moni ikätoverini pääsisi elintapamuutoksessa alkuun, jos joku tekisi aloitteen ja ottaisi puheeksi aremmatkin asiat.
Elintapamuutos ei ole projekti
Puolessa vuodessa Outin käsitys itsestä vahvistui: hän oli suorittaja, joka teki asioita muiden vuoksi. Siksi terveellisistä elintavoistakin meinasi tulla suoritus.
– Hankin toiselta taholta ravitsemusvalmennuksen ja sain huomata, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.
Outi noudatti tunnollisesti puoli vuotta ravitsemusvalmentajan ohjeita ja pudotti painoaan. Kun valmennus loppui, kilot kirivät takaisin.
– Kasvikset, kana, rahka ja raejuusto maistuivat, mutta tällaisena luovana, resepteistä innostuvana hörhönä kaipasin vaihtelua. Minulle ruoka ei ole vain polttoainetta, vaan se merkitsee myös yhteistä aikaa perheen ja ystävien kanssa.
Outi oppi, ettei elintapamuutos ole projekti eikä hyvinvointia voi suorittaa.
– Minulle hyvinvointi ei tarkoita senttejä tai kiloja. Se tarkoittaa hyvää oloa omissa nahoissa ja pääkopassa.
Eroon suorittamisesta
Outi tavoittelee elintapamuutoksellaan hyvää elämää. Sitä varten hänen piti muuttaa arkeaan. Hän alkoi karsia tekemisiään ja hidastaa tahtiaan.
– Ensimmäiseksi vähensin työntekoa. Päätin, etten hanki määrätietoisesti uusia asiakkaita, vaan keskityn vanhoihin, pitkiin asiakassuhteisiin.
Kerran viikossa Outi istui alas ja katseli kalenteriaan uusin silmin: oliko tekemistä liikaa, jäikö päiviin aikaa myös itselle?
Outi sai elintapoja muuttaessaan tukea sekä ystävältään että puolisoltaan.
© Tommi Anttonen
– Suorittajaminäni oppi hitaasti, ettei täysi kalenteri ennakoi hyvää.
Outi mietti yhdessä puolisonsa kanssa tarkkaan, mihin keskittyä yhteisessä yrityksessä. Lisäksi puoliso lähti vaimonsa kaveriksi kahdesti viikossa kuntosalille ja alkoi tehdä tämän kanssa pitkiä pyörälenkkejä. Outi jatkoi lenkkeilyä myös ystävänsä kanssa.
– Toisin kuin ennen, en enää kieltäytynyt ystäväni kävelykutsusta vetoamalla väsymykseen. Uskoin ystävää, jonka mukaan juuri väsyneenä pitääkin lähteä liikkeelle.
Vähitellen Outi huomasi, ettei selkään enää satu. Hän huomasi myös sen, että kun syömiselle jää aikaa, on helpompi tehdä terveellisiä valintoja.
Aamulla Outi ei kiirehtinyt kotitoimistoon kahdeksaksi, vaan suuntasi ulos, rauhalliselle lenkille koiran kanssa. Perhekin huomasi, että äidissä oli tapahtunut jotakin.
– Olin rauhallisempi kuin muutama vuosi aiemmin. Olin enemmän oma itseni.
Outi kertoo avoimesti, ettei hän olisi onnistunut elintapamuutoksessaan ilman ammattiapua. Hänen tietonsa, taitonsa ja jaksamisensa ei olisi siihen riittänyt.
– Onneksi havahduin elintapamuutokseen keski-iässä. Jos hyvin käy, ehdin nauttia hyvästä olosta vuosikymmeniä.
Elintapamuutos alkaa mielestä
Keski-ikäisellä naisella on usein hyvät eväät onnistuneeseen elintapamuutokseen: on kokemuksen tuomaa viisautta ja itsetuntemusta. Elintapamuutoksen vaatimaa aikaa ja varallisuuttakin voi kenties olla aiempaa enemmän, tiedosta puhumattakaan.
Tiedon muuttaminen teoksi voi silti olla yhtä takkuista kuin ennen, psykologi Anu Tevanlinna tietää.
Anu Tervalinnan mukaan keski-ikäisellä on hyvät eväät onnistuneeseen elintapamuutokseen.
– Pysyvien muutosten juurruttamiseen tarvitaan järjen ja rationaalisen ajattelun lisäksi myös mielen myllytystä.
Mielen myllytyksellä Tevanlinna tarkoittaa syvällisempää ajatustyötä ja pohdintaa: Miksi muutos on minulle tärkeä ja mitä sillä tavoittelen? Mihin haluan käyttää aikaani nyt ja tulevaisuudessa?
– Kun syy muutokselle löytyy, konkreettisista teoista tulee mielekkäämpiä ja niiden tekeminen helpottuu.
Moni tavoittelee elintapamuutoksella terveyttä. Sitä tukevista teoista tulee helpommin rutiineja, kun ajatuksissa siintää vaikka tulevaisuus omien lastenlasten rinnalla.
Osa tavoittelee hyvää elämänlaatua: hyvää virettä arjessa ja parempaa jaksamista. Tällöin arjessa jäisi entistä enemmän energiaa itselle tärkeisiin asioihin.
– Jos haluaa tehdä pysyvän elintapamuutoksen, kärvistely ei kannata. Sen sijaan kannattaa keskittyä asioihin, joista tulee itselle hyvä olo.
Pieniä tekoja
Useat elintapamuutoksessaan onnistuneet ovat aloittaneet pienestä. Pienen teon ei tarvitse olla uusi, Tevanlinna sanoo.
– Alkuun voi miettiä, mitä hyvää omassa arjessa on, ja pyrkiä lisäämään sitä.
Pelkkä pyrkimys ei vielä riitä elintapamuutokseen. Jotta ihminen alkaisi syödä enemmän kasviksia, nukkua riittävästi ja kulkea työmatkansa lihasvoimin, motivaation, kykyjen ja mahdollisuuksien pitää olla kunnossa.
Motivaatio voi olla tiukassa, jos töihin täytyy pyöräillä liikenneruuhkassa. Kasvisten lisääminen ruokavalioon vaikeutuu, ellei osaa valmistaa niistä ruokaa. Nukkumaan ei raaski mennä, jos ainoa yhteinen hetki puolison kanssa on iltamyöhään.
Tevanlinna kehottaakin elintapamuuttujaa tarkkailemaan omaa ympäristöään ja miettimään, miten uudet rutiinit solahtaisivat siihen.
Hakeutuisinko kokkikurssille? Olisiko työajoissa joustoa, jolloin voisin pyöräillä ruuhka-ajan ulkopuolella? Saisinko puolison kaverikseni keittiöön?
Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Pyörä rikkoutuu ja kasvikset alkavat maistua puulta. Kun alkuperäinen suunnitelma menee myttyyn, moni palaa vanhoihin tapoihin.
– Kun arki ottaa niskalenkin, tarvitaan joustavuutta. Käyttöön voi ottaa minitavoitteet, Tevanlinna kertoo.
Jos pyörälenkki ei onnistu, voi miettiä, jäisinkö bussista muutamaa pysäkkiä aiemmin. Mitä jos söisin yhden omenan ja alkaisin etsiä uusia reseptejä?
Pienetkin näkyvät onnistumiset palkitsevat ja motivoivat jatkamaan uusia tapoja.
– Jo sen yhden omenan valitseminen kertoo, että minä osaan ja pystyn elintapamuutokseen.
