Home » Pääkirjoitus: Alhainen syntyvyys uhkaa suomalaisten eläkkeitä

Pääkirjoitus: Alhainen syntyvyys uhkaa suomalaisten eläkkeitä

Työeläkevarat on saatava tuottamaan paremmin lisäämällä osakepainoa, kirjoittaa Mika Koskinen. Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat viime vuonna 13 miljardia euroa 251 miljardiin euroon, Työeläkevakuuttajat Tela kertoi tällä viikolla. Kasvu johtui osakemarkkinoiden hyvästä kehityksestä. Myös korkosijoituksista tuli pitkästä aikaa kohtuullisen hyviä tuottoja. 251 miljardia euroa kuulostaa paljolta, muttei sitä ole. Jo syntyneet eläkevastuut ovat paljon suuremmat, noin kolminkertaiset. Suomalainen eläkejärjestelmä perustuu sukupolvien väliseen lupaukseen. Työssä käyvä sukupolvi rahoittaa aina vuorollaan suurimmaksi osaksi eläkeläisten eläkkeet.

Selaa ylöspäin