Vastauksia siihen, mitä Suomen historiassa valtava turvallisuuspoliittinen harppaus oikein käytännössä tarkoittaa, ei ole saatu, kirjoittaa Juha Ristamäki. Digitaalinen kehitys on johtanut siihen, että nykyisin myös presidentinvaaleissa on perinteisen television lisäksi valtava määrä tenttejä. Esimerkiksi monet etujärjestöt haluavat ehdokkaat paneeleihin, jotka sitten striimataan verkkoon. Lisäksi ehdokkaiden mielipiteet maan ja taivaan väliltä ovat esillä niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Mutta kaikesta eivät presidenttiehdokkaatkaan puhu avoimesti, vaikka kuinka kysytään. Se johtuu paitsi tietämättömyydestä, myös siitä, että meillä on turvallisuuspoliittinen perinne ollut, että tietyistä asioista puhutaan kierrellen ja kaarrellen.
