Home » Pääkirjoitus: Viikonloppuna hallitus käy taas kansalaisten kukkarolle

Pääkirjoitus: Viikonloppuna hallitus käy taas kansalaisten kukkarolle

Hallitus pyytää järjestöjä apuun, kun sen omat kasvuideat tuntuvat olevan 1800-luvulta, kirjoittaa Iltalehden vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen. Suomalaiset saavat sunnuntaina tuta hallituksen leikkaukset lompakossaan, kun yleinen arvonlisävero kiristyy 25,5 prosenttiin – yhtäkkiä kaikki on taas vähän kalliimpaa kuin vielä viime viikonloppuna. 1,5 prosenttiyksikön veronkiristys tuskin tuhoaa kenenkään henkilökohtaista taloutta, vaikka takana onkin kovempi inflaatio kuin miesmuistiin ja asuntolainojen korot ovat edelleen korkeammalla kuin aikoihin. Yhtä kaikki orastavaan kasvuun kääntynyt suomalaisten ostovoima on taas koetuksella.

Selaa ylöspäin