Home » Pääkirjoitus: Yli 500 €/kk kotiin jäämisestä – Pisa-järkytys herättää kysymyksen, onko Suomen poikkeuk­sellisessa tuessa järkeä

Pääkirjoitus: Yli 500 €/kk kotiin jäämisestä – Pisa-järkytys herättää kysymyksen, onko Suomen poikkeuk­sellisessa tuessa järkeä

Pyöritteli alkuviikosta julkaistuja Pisa-lukuja miten hyvänsä, ne ovat huolestuttavia, kirjoittaa Iltalehden uutispäätoimittaja Valtteri Varpela. Jyväskylän yliopisto julkaisi alkuviikosta viikon puhutuimman tutkimuksen, jossa päähuomio keskittyi maahanmuuttajataustaisten nuorten osaamistason heikentymiseen vuosien 2012 ja 2022 välillä. Koko Suomen nuorten osaamistason putoamisesta oli uutisoitu niin laajasti jo tätä ennen, että huomio kääntyi nyt maahanmuuttajataustaisiin, joihin liittyvät tiedot olivat täysin uusia. Tutkimuksen pysäyttävin yksittäinen tiivistävä havainto oli tämä: Suomen ensimmäisen polven maahanmuuttajataustaisista oppilaista selvästi yli puolet oli matematiikassa, lukemisessa ja luonnontieteissä tasoltaan alle asteikon heikoimman tason eli arvosanan 2. Toisen polven eli Suomessa maahanmuuttajataustaisille vanhemmille syntyneistäkin tasoero kantasuomalaisiin oli iso: Matematiikassa alle tason kaksi heistä oli 43 prosenttia (kantasuomalaisista 22 %) ja lukemisessa 39 prosenttia (kantasuomalaisista 18 prosenttia).

Selaa ylöspäin