Pääkirjoitus: Kennelliitto teki käsittä­mättömän päätöksen ja hyväksyy eläinten rääkkäämisen

Kennelliiton on kiellettävä taipumuskokeet. Maa- ja metsätalousministeriön pitää viedä kielto lakiin asti, jotta siitä tulee kattava, Iltalehden Lauri Nurmi kirjoittaa. Yhteiskunnan sivistystä mitataan sillä, miten ihmiset kohtelevat eläimiä. Suomessa on lopetettava vaikeneminen eläinten kaltoin kohtelun ympärillä.

Lue lisää

Lopeta tämän kylpyvaahdon käyttö heti! Voi aiheuttaa palovamman

Lapsille suunnattu kylpyvaahto voi aiheuttaa palovamman. Kids Stuffin ”Crazy foaming soapin” eli ”hullun kylpyvaahdon” etiketissä lupaillaan hauskoja kylpyhetkiä. Kyseisellä vaahdolla ryyditetyt kylpyhetket voivat kuitenkin olla nimensä veroisia ja muuttua jopa vaarallisiksi. Turvallisuus- ja kemikaaliviras Tukes määräsi lapsille suunnatun kylpyvaahdon poistettavaksi käytöstä, koska se aiheuttaa palovamman riskin.

Lue lisää

Veturi suistui kiskoilta Tampereella – Merkittäviä viivästyksiä juniin

VR tiedottaa, että Tampereen junaliikenteessä on merkittäviä viivästyksiä torstai-iltana. Veturi suistui kiskoilta Tampereen rautatieasemalla torstai-iltana. Pirkanmaan pelastuslaitoksen sai tehtävän puoli kahdeksan aikaan illalla, mutta paikalla ilmeni, ettei sille ole kohteessa tehtävää.

Lue lisää

Lavrov uhkaa Moldovaa Ukrainan kohtalolla: ”Seuraava uhri”

Venäjän ulkoministeri käytti puheenvuoronsa Etyjin kokouksessa Kremlin propagandan levittämiseen. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov uhkaili jälleen Moldovaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin ministerineuvoston kokouksessa Skopjessa. Aimo annoksen Kremlin propagandaa sisältäneessä puheessaan Lavrov sanoi Etyjin olevan kuilun partaalla.

Lue lisää

Helmarit tekee Romaniasta hakkelusta – Suomi matkalla murskavoittoon

Helmarit johtaa Romaniaa 3–0, kun 40 minuuttia on pelaamatta. Kirpeä pakkanen tervehti Suomen ja Romanian futaajia, kun joukkueet kohtasivat Turun Kupittaalla. Ottelulla oli erityisen kova panos Helmareille, koska voitto Kansojen liigan lohkojumboksi jääneestä vastustajasta tietäisi jo tässä vaiheessa varmaa nousua porrasta ylemmäs A-liigaan.

Lue lisää

HS Länsirannalla | Israelin sotilaat palauttivat Mohamedin ruumiin avola­valla – Monille palestiinalaisille Hamasin toimet ovat vapaus­taistelua

17-vuotias Mohamed Ezya tapettiin kotinsa kattoterassille. Wajedin puoliso vietiin yöllisessä ratsiassa. Asukkaat Aidan pakolaisleirillä ovat uupuneita Israelin miehitykseen. Monille heistä Hamasin jäsenet ovat vapaustaistelijoita.

Lue lisää
Selaa ylöspäin