Vapaaksi päässyt koira raateli Faunin, 1, hengiltä, ja puri sitä ulkoiluttanutta Markoa – kuva voi järkyttää
Mäyräkoira Fauni jouduttiin lopettamaan vammojensa takia.
Mäyräkoira Fauni jouduttiin lopettamaan vammojensa takia.
Kansanedustaja Timo Vornasen ampumatapauksen tutkinta on viivästymässä, kertoo tutkinnanjohtaja Uutissuomalaiselle.
Oikeus tuomitsi vuonna 1982 syntyneen naisen vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Teinisurman lisäksi Valkeakoskella on nähty viime vuosina useita vakavia rikoksia
Ranskan maajoukkueen ja Real Madridin entinen tähtipelaaja Christian Karembeu teki järkyttävän paljastuksen lähipiiristään.
Jääkiekon miesten MM-turnaus järjestetään keväällä 2025 Ruotsissa ja Tanskassa. Suomi pelaa alkulohko-ottelunsa Tukholmassa, Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF kertoo.
Kesken viime kauden Pelicansiin palannut Antti Tyrväinen jatkaa lahtelaisseurassa yksivuotisella sopimuksella.
"Suomen nopeimman Michelin-tähden" maanantaina saanut ravintoloitsija Kozeen Shiwan todisti, etteivät suuret puheet olleet pelkkää sanahelinää.
Lakiuudistus tulee voimaan lauantaina. Tuhannet sähköiset kulkupelit tarvitsevat jatkossa vakuutuksen, kun liikennevakuutuslaki uudistuu kesäkuun alussa, kertoo Liikennevakuutuskeskus. Uudistuksen jälkeen lakisääteinen liikennevakuutus koskee moottoroituja kulkuvälineitä, jotka painavat yli 25 kiloa tai kulkevat yli 25 kilometrin tuntivauhtia.