Jos tapaat tämän naisen, soita 112
Poliisi pyytää yleisöltä vinkkejä Sastamalassa kadonneen naisen löytämiseksi.
Poliisi pyytää yleisöltä vinkkejä Sastamalassa kadonneen naisen löytämiseksi.
Leijonaraadissa pohdittiin, mitä muutoksia Leijonien tehottomasti esiintyneeseen ykkösketjuun pitäisi tehdä. MTV Urheilun asiantuntija Janne Pesonen heitti ilmoille oman mielenkiintoisen näkemyksensä Jesse Puljujärvestä.
Huippumalli palasi Sports Illustrated -lehden kanteen 10 vuoden tauon jälkeen.
Vuonna 2022 tauti levisi erityisesti miesten välisessä seksissä. Uutta tyyppiä on havaittu myös naisilla. Yhdysvalloissa pelätään apinarokon paluuta, kertoo New York Times. USA:n terveysvalvontaviranomainen CDC varoitti torstaina, että aiempaa tappavampi versio apinarokosta leviää Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kyseisen alatyypin tartuntoja ei vielä ole tavattu Afrikan ulkopuolella.
Suomalainen vakuutti Ranskassa. Korkeushyppääjä Ella Junnila valmistautuminen arvokisakesään on hyvällä mallilla. Junnila ponkaisi torstaina Ranskan Montreuilissa järjestetyn kansainvälisen kilpailun voittoon tuloksella 190, joka on kauden kotimainen kärkitulos.
Rahoitusmarkkinat arvioivat keskuspankin laskevan ohjauskorkoja tänä vuonna yhteensä kolme kertaa 0,25 prosenttiyksikköä.
”Juuri tätä Seppo Hanste rakasti: Hyvää musiikkia, hyvää olutta ja yhdessäoloa”, kirjoittaa Katri Kallionpää.
Lähtö Helsingistä Tukholmaan pikahälytyksellä voi olla tänä viikonloppuna vaikeaa ja kallista.
Florian Krebs eli viime vuonna elämänsä vaikeimman vuoden. Nyt hän on syvästi kiitollinen suomalaiselle terveydenhuollolle.
Yön yli levällään auton konepellillä Ruskeasuolla lojuneen lompakon kohtalo yllätti omistajan.