Jääkiekko | Jukka Jalonen myllersi ketjuja – syntymäpäiväsankari viiletti ykkösketjussa
Leijonilla alkoi ketjuruletti.
Leijonilla alkoi ketjuruletti.
Toivo Mikael Kivimäki edusti Suomea Berliinissä ja joutui sodan jälkeen vankilaan.
The Hunt for Gollum -nimisen jatko-osan tuottaa Peter Jackson ja ohjaa Andy Serkis, joka myös näyttelee Klonkkua.
Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan lähes 1,6 miljoonaa äitiä.
Espoon alueella on syttynyt viime aikoina useita epäilyttäviä tulipaloja, joista poliisi kaipaa yleisöhavaintoja.
Venäjä oli sivuutettu Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n listalta, jossa esiteltiin eniten miesten maailmanmestaruuksia voittaneet maat. Virhe, IIHF:n puheenjohtaja Luc Tardif selitti.
Superlupaus Konsta Helenius saa heti isoa vastuuta Leijonat-nipussa, kun hän hyppää kehiin MM-kisajäillä.
Kalle Rovanperän taistelu Portugalin MM-rallin voitosta päättyi lauantain toisella erikoiskokeella kärkipaikalta sattuneeseen ulosajoon. Kyseessä oli Rovanperälle jo toinen ulosajo kauden kolmeen ajamaansa MM-ralliin, ja tämä herätti väistämättä tiettyjä kysymyksiä.
Connor Bedard, 18, on tehnyt Kanadalle kaksi peräkkäistä maalia Isoa-Britanniaa vastaan debyyttiottelussaan jääkiekon miesten MM-kisoissa.
Kalle Rovanperän keskittyminen herpaantui ratkaisevalla tavalla Portugalin MM-rallin 11. erikoiskokeella, ja tämä johti ulosajoon kisan kärkipaikalta.