Ranska | Emmanuel Macron isännöi harvinaista valtiovierailua
Xi Jinping vierailee myös Serbiassa ja Unkarissa.
Xi Jinping vierailee myös Serbiassa ja Unkarissa.
Hongkongin poliisi nappasi noin 10 miljoonan euron arvoisen lastin. Salakuljettajat säästivät väärässä paikassa. Maali irtosi liian helposti. Hongkongin tulli tutki lentokentän rahtiterminaalissa Tokioon lähdössä olleita paineilmakompressoreita. Rutiinitarkastus, lähetys läpivalaistiin röntgenillä.
Tähän juttuun on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat sunnuntailta 5. toukokuuta 2024. Kyseessä on sodan 802. päivä. Venäjä on jatkanut pommituksiaan Harkovan suurkaupungissa ja sen lähialueilla, Ukrainan paikallisviranomaiset kertovat uutistoimisto Reutersin mukaan. Pommituksissa kuoli yksi ja loukkaantui 17 ihmistä, viranomaiset kertovat.
Miamin ratavarikko on täynnä VIP-kansaa. Yhdysvaltojen presidentiksi takaisin hamuava Donald Trump saapui Miamin GP:n varikkoalueelle. Trump viihtyi varikkoalueella McLarenin toimitusjohtajan Zak Brownin seurassa. Brown esitteli Trumpille McLarenin F1-autoa ja varikkopilttuuta.
Teemu Selänne pölähti Miamin osakilpailun pääsuoralle. F1-sirkus on rantautunut Miamiin, missä ajetaan kauden kuudes kilpailu. Paikan päälle on ilmaantunut useita julkkiksia, sillä varikolle on saapunut muun muassa Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump.
Tšekki pudotti NHL-hyökkääjiä joukkueestaan. Uusi vahvistus on tulossa torstaina. Tšekki julkaisi sunnuntaina joukkueensa ensi viikolla alkaviin miesten jääkiekkoilun MM-kisoihin. Kisaisäntä valitsi kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 15 hyökkääjää. Kiinnostavaa on, että St. Louis Bluesin Jakub Vrána, Pittsburgh Penguinsin Radim Zohorna ja New Jersey Devilsiä edustava Tomáš Nosek jäivät kaikki ulos joukkueesta.
Antrimin maakunnassa sijaitsevalta pysäköintialueelta löytyi puiseen aitaan käsistään kiinni naulattu mies tänä aamuna.
Entinen F1-kuljettaja David Coulthard hehkutti tyttöystävältään saamaansa "raporttia" testosteronitasoistaan.
Pysäköinnintarkastajien valvontatapahtumat ovat tuplaantuneet kahdessa vuodessa. Myös parkkisakkojen määrä on kasvanut. Helsingin pysäköinninvalvonnassa on tehty toimia lintsaamiskulttuurin kitkemiseksi. Asian kertoo Iltalehdelle Helsingin pysäköinninvalvonnan esimies Kaija Kossila. Kehitystoimiin ryhdyttiin konsulttiyhtiö Valorin vuonna 2022 julkaiseman raportin julkaisun jälkeen.