Merirauman murhatutkinnasta uutta tietoa – tekijä käytti luvatonta sotilaskivääriä
Teko tapahtui Meriraumalla Paattipolun läheisyydessä.
Teko tapahtui Meriraumalla Paattipolun läheisyydessä.
Sopimus koskee linja-autoliikennöintiä Tyresön alueella Tukhlolmassa Ruotsissa.
Jääkiekon SM-liiga esitteli torstaina merkittäviä uudistuksia, joilla se taklasi murheenkryynin pois päiväjärjestyksestä. Samaan aikaan kolikolla on myös kääntöpuolensa.
Asiasta kertoo ruotsalaislehti Göteborgs-Posten.
Tietomurtoon liittyvä tietoliikenne on tullut ulkomailta. Helsingin kaupungin tietoverkkoon murtauduttiin vappuaattona, kertoo tiedote. Kaupungin mukaan tietomurron tehnyt taho tai henkilö on saanut haltuunsa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan henkilöstön ja oppijoiden käyttäjätunnuksia ja sähköpostiosoitteita.
Ajatuspaja Toivon kysely: Aseapu nousi tärkeimmäksi keinoksi auttaa Ukrainaa yli puoluerajojen. Eurovaaleista on tulossa ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaalit, ilmenee kokoomusta lähellä olevan ajatuspaja Toivon kyselystä. Kyselyn mukaan kansalaiset odottavat ehdokkailta kannanottoja ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (49 %) sekä rajavalvonnasta ja sisäisestä turvallisuudesta (41 %).
Veriteon motiivi ei selvinnyt esitutkinnassa. Poliisi epäilee 28-vuotiasta miestä murhasta, törkeästä ampuma-aserikoksesta, törkeästä ryöstöstä, vaaran aiheuttamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Miehen epäillään ampuneen useita laukauksia Merirauman kaupunginosassa ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Asiasta tuli lukuisia ilmoituksia hätäkeskukseen.
Venäläisiä vapaaehtoistyöntekijöitä ei nähdä Pariisin olympialaisissa. Pariisin olympialaisten järjestäjät eivät ota venäläisiä vapaaehtoistyöntekijöitä. Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass kertoo Tribuna.comin mukaan, että yksi vapaaehtoinen oli hakenut olympialaisiin, mutta heidän akkreditoinnit väitetysti hylättiin.
Tekoäly ennusti jo joulukuussa, että Tappara juhlii Liigan mestaruutta ja lahtelaiset saavat kaulaansa hopeaa. Jääkiekkoasiantuntija jäi leikkimielisessä, mutta havainnollistavassa kisassa kakkoseksi. Ohjelmistoyritys Digia kertoo tiedotteessaan, että sen tekoälymalli päihitti niin vedonlyöntitoimistot kuin jääkiekkoasiantuntijatkin päättyneen Liiga-kauden ennusteissa. Tekoälymallin kerrotaan osuneen runkosarjaotteluiden voittajaennusteissa oikeaan 76 prosentin tarkkuudella. Lisäksi se ennusti oikein yhdeksän kymmenestä pudotuspelijoukkueesta, ja kauden kaksi...