Suomalaisyliopiston palikkatesti paljastaa hämmästyttävää uutta tietoa kimalaisista
Oulun yliopiston kimalaiset muun muassa hidastivat vauhtiaan ja kääntyivät takaisin, jos kumppania ei kuulunut.
Oulun yliopiston kimalaiset muun muassa hidastivat vauhtiaan ja kääntyivät takaisin, jos kumppania ei kuulunut.
Pörssisähkön keskihinta on kesällä futuurien mukaan 3-4 senttiä.
Prinssi William ja prinsessa Catherine menivät naimisiin 29. huhtikuuta vuonna 2011.
Juontaja Vappu Pimiä meni naimisiin aviomiehensä Teemu Huuhtasen kanssa vuonna 2013.
Suomessa on kohta 250 000 ladattavaa autoa, kertoo Autoliiton kaupallinen johtaja.
Kokoomuksen Matias Marttisen mukaan Suomella ei ole varaa SDP:n politiikkaan. Keskustavaikuttajat tukevat hallituksen tavoitteita, mutta kritisoivat tuloksia. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta pitää sosiaalihuoltoon kohdistettuja säästöjä arvovalintana. Hän sanoo, ettei lapsilta ja nuorilta ole pakko leikata. – Ei vaikka ministerit kuinka kuorossa sitä väitettä laulaisivat, Virta sanoo Turussa pidetyssä puheessaan.
Eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon mukaan Timo Vornasen toiminta osoittaa ”käsittämättömän huonoa arvostelukykyä”. Eduskunnan puhemies ja perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo pitävänsä kansanedustaja Timo Vornasen (ps) rikosepäilyä ”hyvin yllättävänä ja erikoisena tapauksena”. Halla-aho korostaa, että tapaus sattui edustaja Vornasen vapaa-ajalla, ja poliisi tutkii asiaa.
Adrian Neweyä saattaa kiinnostaa työskentely Lewis Hamiltonin kanssa, kirjoittaa Janne Palomäki. F1-mannerlaatat liikahtivat vappupäivänä tasan 30 vuotta sitten, kun Ayrton Sennan ohjaama Williams FW16 syöksyi ulos Tamburello-mutkasta. Lajin kolminkertaisen maailmanmestarin hengen riistäneestä onnettomuudesta etsittiin syyllistä vuosikausien ajan italialaisissa oikeussaleissa.
Nissan on uusinut Qashqai -katumaasturinsa ilmeen, hieman ehkä yllättävän nopeasti mallin esittelyn jälkeen. Nissan on terävöittänyt vuoden 2021 lopulla myyntiin tullutta Qashqai -katumaasturia erityisesti sen ilmeen osalta. Nykyinen, kolmannen sukupolven auto oli jo ensiesittelystä lähtien selvästi modernimman ja särmikkäämmän oloinen kuin aiemmat, lähinnä nukkuneen rukousta muistuttaneet esi-isänsä.