"Ei ole kyse mistään perusteettomista saatavista" – näin kohusähköyhtiö vastaa
Yhtiö pitää laskujaan aiheellisina.
Yhtiö pitää laskujaan aiheellisina.
Alkoholinkäyttöön liittyvät sairauspoissaolot ovat Suomessa yleisiä.
Nykyisin MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkönä toimiva Tiia Palmén oli yksi ensimmäisiä suomalaisia toimittajia paikalla Norjassa iskujen kauheuksien alkaessa paljastua maailmalle heinäkuussa 2011.
Leijonat hävisi MM-puolivälierässä Kanadalle värikkäiden vaiheiden jälkeen vuoden 2004 Tshekin-kisoissa.
Boston Bruins on selvittänyt tiensä jääkiekon NHL:n pudotuspelien toiselle kierrokselle. Bruins päihitti kotijäällään pudotuspelien ensimmäisen kierroksen seitsemännessä ottelussa Toronto Maple Leafsin maalein 2–1.
Euroviisuviikko alkaa virallisesti tänään
Näin Mannerheim loi Päämajaan oman johtamisjärjestelmänsä, jossa kaikki valta oli keskitetty ylipäällikölle itselleen. Tällainen johtaja Marski oli kulisseissa. Suomen armeijan ylipäällikkö Gustaf Mannerheim oli lunastanut paikkansa kansakunnan sydämissä talvisodassa. Kun ylipäällikkyys jatkui välirauhan ajan, Mannerheim oli voinut luoda Päämajaan juuri sellaisen organisaation kuin halusi. Mannerheim oli 74 vuoden ikäinen, kun jatkosota syttyi. Hän oli suvereeni...
Lännen vastaus Venäjän GPS-häirintään voi olla symmetrinen tai epäsymmetrinen, sanoo hybridiuhkien ja Venäjän asiantuntija Hanna Smith. Nato varoitti torstaina, että Venäjän lisääntyneeseen hybriditoimintaan tullaan vastaamaan ”erikseen ja yhdessä”. Venäjän hybriditoiminnan yksi muoto on GPS-häirintä, joka on aiheuttanut ongelmia lentoliikenteelle jo vuodesta 2022 lähtien. Huhtikuun lopussa Finnair keskeytti päivittäiset lentonsa Viron Tarttoon.
Horoskoopin on laatinut Aileena Tähtitaivas – toisin sanoen tekoäly. Horoskooppeihin on käytetty tekoälyohjelmien Google Gemini ja Chat GPT tuottamaa tekstiä pohjautuen Annan horoskooppiaineistoihin ja planeettojen sijaintiin. Oinas (20.3.–19.4.) Tänään sinulla on erityinen kyky saada asiat rullaamaan mielesi mukaan. Tartu rohkeasti tilaisuuksiin ja luota omaan intuitioosi. Voit ottaa ohjat käsiisi eri tilanteissa ja saada asioita tapahtumaan...
Asiantuntijoiden mukaan kappaleessa piilee uhkaava viesti, sillä siinä Kim Jong-uniin viitataan ”isänä” ja ”suurena”.