Joe Bidenilla lohduton tilanne

Istuvan presidentin tilanne näyttää gallupien valossa heikolta. Yhdysvaltain presidentinvaalit järjestetään tasan puolen vuoden kuluttua, 5. marraskuuta. Koko maata mittaavissa gallupeissa republikaanien Donald Trumpin johto istuvaan presidenttiin, demokraatti Joe Bideniin on tällä hetkellä keskimäärin 1,5 prosenttiyksikköä.

Lue lisää

Kaisla jännitti viime hetkeen, mahtuuko synnyttämään lähisairaalaan – säästöt uhkaavat synnyttäjien turvallisuudentunnetta

Syyskuun 19. päivän iltana espoolaisella Kaisla Rautiolla, 30, alkoivat supistukset. Hän soitti Espoon sairaalaan ja tiedusteli, sopiiko tulla, jos synnytys yöllä alkaa. Hänelle vastattiin, että täyttä on, kuten on myös Naistenklinikalla Helsingissä. Kaislalle suositeltiin ajoa 40 kilometrin päähän Lohjan sairaalaan, jos tarve vaatii. Kolmatta lastaan odottanut Kaisla päätti jäädä kotiin seuraamaan, että synnytys käynnistyisi. Seuraavana...

Lue lisää

Seitsemäs kerta putkeen – Torontolle kävi taas kylmät NHL:n pudotus­peleissä

Boston passitti Toronton jälleen laulukuoroon. Boston voitti Toronton 2–1 ja eteni toiselle kierrokselle voitoin 4–3. Kyseessä oli jo seitsemäs kerta putkeen, kun Boston voittaa ottelusarjan Torontoa vastaan. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta ensimmäisessä jatkoerässä, jossa sankarinviitan hartioilleen nappasi David Pastrňák. Tšekkihyökkääjä karkasi Hampus Lindholmin täydellisen päätykiekon jälkeen nokikkain Toronto-vahti Ilja Samsonovin kanssa ja veivasi tämän kahville.

Lue lisää
Selaa ylöspäin