Hannu lenkkeilee paljain jaloin kaupungissakin – tältä näyttävät jalkapohjat, kun juoksee ilman kenkiä
Kymmenen uutisten loppukevennyksessä tavattiin Hannu, joka juoksee ilman kenkiä.
Kymmenen uutisten loppukevennyksessä tavattiin Hannu, joka juoksee ilman kenkiä.
Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kangaspuron mukaan Venäjällä järjestettyihin seminaareihin osallistuminen voi olla tutkimuksellisesti perusteltua. Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro kertoo Iltalehdelle, että ei muista kuulleensa Aleksanteri-instituutin vierailevan professorin Tarja Cronbergin osallistumisesta Baltic Platform -seminaariin Kaliningradissa huhtikuussa. Entinen työministeri, entinen vihreiden puheenjohtaja Cronberg on osallistunut useisiin akateemisiin – tai sellaisiksi esitettyihin – tilaisuuksiin Venäjällä viimeisen kahden...
Yksi henkilöauto ajoi onnettomuudessa ulos tieltä. Kaakkois-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että Valtatie 6:lla Lappeenrannassa on tapahtunut liikenneonnettomuus. Poliisi tiedotti asiasta hieman puolenpäivän jälkeen maanantaina. Yksi henkilö kuoli onnettomuudessa. Onnettomuus tapahtui Muukon suoralla ja paikalla on ollut poliisin lisäksi pelastuslaitoksen yksiköitä.
Poliisi eristi Antinkadun kävelytien Helsingissä, kertoo Ilta-Sanomat. Ilta-Sanomat uutisoi, että poliisi on eristänyt Bar Ihkun edustan Antinkadulla Helsingissä. Perussuomalaisten kansanedustaja, eduskuntaryhmästä sittemmin erotettu Timo Vornanen ampui laukauksen maahan ravintolan edustalla perjantain vastaisena yönä 26. huhtikuuta, eli vajaat 1,5 viikkoa sitten. Poliisi kertoi IS:lle tekevänsä paikalla teknistä tutkintaa. Poliisi on eristänyt alueen eristysnauhoilla ja paikalle oli...
Kärpät tiedotti Teemu Turusen jatkodiilistä. Liigan maalikuninkuuden päättyneellä kaudella voittanut Teemu Turunen on solminut Kärppien kanssa 1+2-vuotisen jatkodiilin. Sopimukseen sisältyy ulkomaan optio. Iltalehti uutisoi Turusen jatkosta ja tulevasta jättipalkasta jo viime maaliskuussa.
Jukka Jalosen ratkaisu saattoi olla Jesse Puljujärvelle käänteentekevä, uskoo Pekka Virta. Hän kehuu Leijonien MM-joukkuetta. Leijonat julkisti sunnuntaina joukkueensa ensi viikolla alkaviin MM-kisoihin. Iltalehden asiantuntija Pekka Virta kehuu Jukka Jalosen valitsemaa ryhmää. – Todella mielenkiintoinen ja rohkea joukkue, Virta sanoo.
Tuoreen päivityksen myötä ilmenneitä vpn-ongelmia ei pysty toistaiseksi korjaamaan muuten kuin poistamalla päivityksen. Microsoft vahvistaa sivustollaan, että huhtikuun 2024 Windows-turvallisuuspäivitys KB5036893 rikkoo vpn-yhteyksiä sekä käyttäjien että palvelimien päädyissä, uutisoi Bleeping Computer. Yhtiö kertoo tutkivansa ongelmaa ja korjaavansa vian tulevassa päivityksessä. Ongelma vaikuttaa Windows 10 ja Windows 11 -versioiden lisäksi Windows Server 2008 -palvelimiin ja myöhempiin...
Seminaari avattiin Venäjän presidentti Vladimir Putinin viestillä.
Hyökkäys on vaikeuttanut kaupungin verkkosivuille pääsyä aamupäivän aikana.
Kuolemaan johtanut onnettomuus sattui Valtatie 6:lla.