Pääsykoe päättyi puolitoista minuuttia etuajassa Etelä-Koreassa – opiskelijat jättivät oikeuskanteen
Opiskelijat kertoivat olevansa niin järkyttyneitä, että eivät pystyneet enää keskittymään kokeen muihin osioihin.
Opiskelijat kertoivat olevansa niin järkyttyneitä, että eivät pystyneet enää keskittymään kokeen muihin osioihin.
Suurperheen isä tuomittiin järkyttävistä teoista lähes 15 vuodeksi vankeuteen. Helsingin hovioikeus ei myöntynyt järkyttävistä teoista tuomitun perheenisän valitukseen. Vuonna 1974 syntynyt mies hyväksikäytti lapsia vuosikymmenen ajan. Lisäksi hän pahoinpiteli vaimoaan sekä alaikäisiä lapsiaan vuosikausia.
Hyvinvointialueen mukaan työntekijöille maksettiin inhimillisen virheen vuoksi liikaa palkkaa. Nyt se peritään takaisin. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on maksanut osalle työntekijöistään liikaa palkkaa kesäkuusta marraskuuhun saakka. Hyvinvointialue ilmoitti esihenkilöille 5. joulukuuta, että liikaa maksettu raha peritään takaisin. Laajemmin henkilöstölle kerrottiin asiasta sisäisellä tiedotteella 8. joulukuuta.
Nato julkaisi jälleen somepäivityksen Suomesta. Sotilasliitto Nato julkaisi jälleen jouluisen kuvan ja videon Instagramissa. Kuvassa Joulupukki piileskelee pienen kuusen takana keskellä suomalaista lumista metsää. Kun kuvaa katsoo tarkemmin, voi kuvasta havaita punaisen nutun lisäksi maastoutuneita tarkka-ampujia. Tilanne avautuu viimeistään videolta, kun tarkka-ampujat nousevat joulupukin takaa seisomaan. Video löytyy jutun alta. Olisitko löytänyt kaikki tarkka-ampujat kuvasta?
Kerrot, että päätäsi särkee, johon vastaan tarjoamalla sinulle laukun pohjalta löytämääni buranaa. Oikein vai väärin? Olenko vastuuton, kun en ohjannut sinua soittamaan terveyskeskukseen vaan tarjosin pikaista itseapua, jolla kipu hetkeksi hellitti? Mietin tätä aina, kun törmään self help -kritiikkiin, viimeksi lukiessani psykologi Emilia Kujalan mietteitä aiheesta. Kujala liittyy tuoreen kirjansa kanssa traditioon, jossa arvostellaan self...
Jyrki Aho saapui eksoottisesta Ranskan liigasta Espooseen. Kiekko-Espoon SM-liigajoukkueen ruoriin hyppäävä Jyrki Aho on ”piileskellyt” viimeiset kolme vuotta suomalaisen kiekkoyleisön ulottumattomissa. Aho, 49, valmensi Ranskan liigan Grenoblea ja voitti joukkueen kanssa liigamestaruuden ja cupin.
Pekka Virran uusi työ Tutossa ei liity mitenkään valmennukseen. Mestis-seura Tuto ja mestarivalmentaja Pekka Virta ovat sopineet, että Virta tulee tukemaan turkulaisseuran urheilun kehitystyötä kevään ajaksi. – Tutolla on kovat haaveet tulevaisuutta ajatellen. He haluavat kartoittaa kokonaisuuden tekemisen tasoa erityisesti A-, B- ja C-junioreissa. Siihen menen auttamaan, Virta sanoo.
IL seuraa torstain kiekkoiltaa. Jääkiekon SM-liigassa pelataan kuuden ottelun kierros klo 18.30 alkaen. Tulessa ovat muun muassa tällä viikolla valmentajaa vaihtaneet JYP ja Kärpät.
Aidon, todellisuutta kuvaavan valokuvan asema käy ensi vuonna ahtaaksi.
Helsingin kaupunki avaa uuden tilapäisen asumisen yksikön Lauttasaareen Lahnalahdentielle.