Ympäristö | Pelastuslaitos ymmällään ”tummasta aineesta” Helsingin edustalla – ”Aika kauhistuttavan näköistä”
”Öljyltä se näytti. Mustaa nestettä sekä pisaroina että raitoina. Mustaa vaahtoa päällä”, HS:n lukija kuvailee näkemäänsä.
”Öljyltä se näytti. Mustaa nestettä sekä pisaroina että raitoina. Mustaa vaahtoa päällä”, HS:n lukija kuvailee näkemäänsä.
Helsingin Vuosaaren edustalla jään raoista nousee tummaa ainetta jään pinnalle.
"Rafahin 1,2 miljoonalla ihmisellä ei ole mitään turvallista paikkaa, jonne mennä."
Illan lottoarvonnassa oli tarjolla 1 000 000 euron potti.
Imatran Ketterän selvään 6–1-voittoon päättynyt Mestiksen puolivälieräottelu päättyi sekavissa merkeissä, kun Joensuun Kiekko-Poikien Adam Dvorak laukoi kiekon vieraiden maalia kohti sekunteja loppusummerin soimisen jälkeen.
Yrittäjät Jutta ja Juha Larm ovat mukana Race Across the World Suomi -seikkailurealityssa. Avioparin matka meinaa kuitenkin tyssätä jo ensimmäisessä jaksossa.
Strategisesti tärkeä Krimin niemimaa on ollut Venäjälle yksi keskeisimmistä Ukrainalta vallatuista alueista. Venäjä aikoo pitää siitä kiinni kynsin ja hampain. Venäjä valtasi ja liitti Krimin niemimaan laittomasti itseensä 10 vuotta sitten. Sotatoimia niemimaalla ei merkittävissä määrin nähty, kunnes venäläisjoukot lähtivät etenemään Krimiltä vauhdilla Hersonin alueelle helmikuussa 2022. Kun Venäjä huomasi syksyyn 2022 mennessä sodan pitenevän,...
Ylen haastattelema merivartioston edustaja pitää öljypäästöä epätodennäköisenä. Aineen alkuperää selvitetään Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Helsingin Vuosaaren edustalla jään pinnalle nousee mustaa mönjää jäässä olevista raoista, Yle uutisoi. Suomenlahden merivartiosto sai lauantaina ilmoituksen mahdollisesta öljyhavainnosta alueella.
Tapani Postila huomasi härskin kirjoitusvirheen kaupassa, kun ruukunalusen etiketissä luki ”runkunalunen”. Postila kertoo olevansa huolissaan suomen kielen heikkenemisestä. Lauantainen kauppareissu Kokkolan Prismassa sai huvittavan käänteen, kun Tapani Postilan katse kiinnittyi ruukunalusen etikettiin. Ruukunalusen sijasta etiketissä luki runkunalunen. – Ensimmäisenä piti katsoa uudelleen, että mitä siinä lukee. Sanoin siitä avopuolisollekin. Siinä vähän aikaa hekoteltiin ja olisin...
Jessie Diggins on linjannut, ettei häneen saa koskea heti maaliintulon jälkeen. Yhdeksänneksi Falunin 10 kilometrin perinteisen tyylin väliaikalähtökisassa sivakoinut Krista Pärmäkoski halusi auttaa kilpakumppaniaan Jessie Digginsiä rankan suorituksen jälkeen. Jalo ele ihmetytti ruotsalaisia. Länsinaapurissamme Pärmäkosken uutisoitiin rikkoneen hiihtomaailman ”kirjoittamatonta sääntöä”.