Iivo Niskanen muutti suuntaa

Iivo Niskanen oli tyytyväinen toiseen sijaan. – Oliko oman pakan paras edes alla? Se jäi vähän kaivelemaan, Iivo Niskanen sanoo Hiihtoliiton tiedotteessa. Niskanen hiihti Falunin maailmancupissa perinteisen väliaikalähtökympin kakkoseksi. Olosuhteet olivat haastavat, sillä taivaalta tuprutti räntää ja latu oli hidas.

Lue lisää

Käsittämätön cupmatsi Englannissa – Tuhkimotarina jatkuu Wembleyllä

Kakkostasolla pelaava Coventry City eteni jo neljän parhaan joukkoon Englannin cupissa. Lauantaina pelattiin kaksi ensimmäistä Englannin cupin puolivälierää. Hallitseva cupmestari Manchester City eteni välieriin helposti, kun se kaatoi illan ottelussa Newcastlen 2–0.

Lue lisää

Takatalvi iskee – Etelään kymmenen senttiä lunta

Johtavan meteorologin mukaan lunta kertyy enimmillään kymmenisen senttiä. Lumet pysyvät maassa vielä pitkälle ensi viikkoon. Sää muuttuu viikonlopun aikana talviseksi etelää myöten. Forecan johtavan meteorologin Kristian Roineen mukaan lumisateet alkavat lauantai-illan aikana Keski-Suomessa ja siirtyvät yön aikana etelämmäksi. Roine kertoo, että lunta sataa Vaasa-Kuopio-akselin eteläpuolella. Eniten lunta kasaantuu Lahden korkeudelta etelään.

Lue lisää
Selaa ylöspäin