Olli Rehn KL:lle: Nyt on hyvä aika leikata

Suomen Pankin pääjohtaja sanoo Kauppalehden haastattelussa, että Suomessa tarvitaan uusia sopeutustoimia. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo Kauppalehden haastattelussa, että Suomen velkaantuminen on pahentunut entisestään. – Meillä oli pitkään muhiva kriisi, jonka estämiseksi olisi voitu ruveta toimiin, mutta on kulunut vuosia, kello käy, eikä Hakulista näy. Nyt tästä on tullut akuutti kriisi, Rehn sanoo KL:lle.

Lue lisää

Lähihoitaja kavalsi sijoitettujen lasten rahat

Lastensuojeluyksikössä työskennellyt lähihoitajanainen kavalsi yli 11 000 euroa sijoitettujen lasten varoja. Vuonna 1977 syntynyt lähihoitajanainen turvautui rikollisiin keinoihin koettaessaan ratkaista taloudellisen ahdinkonsa. Nainen kavalsi yhteensä yli 11 000 euroa lastensuojeluyksiön käteiskassasta. Rahat oli tarkoitettu käytettäväksi sijoitettujen lasten hyväksi.

Lue lisää

Gaza: Lähes 30 surmattiin avustus­jonoissa – IL seuraa sotaa

Iltalehti seuraa tilannetta Lähi-idässä hetki hetkeltä. Israel julisti sodan palestiinalaista äärijärjestö Hamasia vastaan sen jälkeen, kun Hamas teki 7. lokakuuta 2023 yllätyshyökkäyksen Israelia vastaan. Iltalehti seuraa sotaa ja sen vaikutuksia tässä jutussa. Lokakuun iskussa Hamas tunkeutui hallitsemaansa Gazan kaistaa ympäröiville alueille ja tappoi 1 200 ihmistä. Lisäksi se otti yli 200 ihmistä panttivangiksi.

Lue lisää

Pekka Virta soitti pelaajalleen ennen pudotuspelejä – Vastaus oli huolestuttava

Jääkiekon pudotuspeleissä henkisen kantin merkitys korostuu. – Vaikka peli on sama, kuitenkin eletään erilaista aikaa, Pekka Virta sanoo. Jääkiekon playoff-systeemi tuottaa henkisesti erilaisen tilanteen verrattuna pallopelisarjoihin.

Lue lisää

Mobilepay saa viimein ominaisuuden, jota siinä ei ole ikinä ollut

Mobilepay-mobiilimaksusovellukseen on tulossa kauan kaivattu toiminto. Mobilepay kertoo tiedotteessaan, että sen sovelluksella voi pian käyttää lähimaksuominaisuutta. Yhtiö kutsuu toimintoa tap-to-pay-maksamiseksi. Sovelluksen vanhassa versiossa pystyi maksamaan esimerkiksi kaupan kassalla bluetooth-yhteyttä käyttäen, mutta esimerkiksi Apple Payn kaltaista lähimaksua siinä ei ole ollut. Apple Payn käyttö ei vaadi erillisen sovelluksen avaamista, vaan ainoastaan puhelimen viemisen maksupäätteen viereen ja...

Lue lisää
Selaa ylöspäin