Pääkirjoitus: Alhainen syntyvyys uhkaa suomalaisten eläkkeitä

Työeläkevarat on saatava tuottamaan paremmin lisäämällä osakepainoa, kirjoittaa Mika Koskinen. Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat viime vuonna 13 miljardia euroa 251 miljardiin euroon, Työeläkevakuuttajat Tela kertoi tällä viikolla. Kasvu johtui osakemarkkinoiden hyvästä kehityksestä. Myös korkosijoituksista tuli pitkästä aikaa kohtuullisen hyviä tuottoja. 251 miljardia euroa kuulostaa paljolta, muttei sitä ole. Jo syntyneet eläkevastuut ovat paljon suuremmat, noin kolminkertaiset....

Lue lisää

Elina Valtonen väistyy kokoomuksen puoluejohdosta

Ulkoministeri kertoo asiasta Facebookissa. Kokoomuksen varapuheenjohtaja, ulkoministeri Elina Valtonen kertoo, ettei aio olla enää käytettävissä puolueensa varapuheenjohtajaksi. Valtonen on ollut kokoomuksen varapuheenjohtaja vuodesta 2020 lähtien. Johtoa valitaan uudelleen ensi kesän puoluekokouksessa.

Lue lisää

Hurja käänne: SM-liiga viranomaisen tutkittavaksi

Pelaajayhdistys lähetti vaatimuskirjeen, jonka vaatimuksiin ei suostuttu. SJRY vie kaikkiaan 17 eri jääkiekkotahoa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkittavaksi. Suomen Jääkiekkoilijat ry eli tuttavallisemmin pelaajayhdistys pelaa isoilla panoksilla saadakseen muutoksia kotimaiseen huippukiekkoon ja sen sarjajärjestelmiin. Iltalehden saaman tiedon mukaan SJRY on päättänyt viedä SM-liigan, Suomen jääkiekkoliiton ja kaikki 15 SM-liigaseuraa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkittavaksi.

Lue lisää
Selaa ylöspäin