Ahtaajien lakko­avustuksissa hurja nousu

Ahtaajat saavat tuntuvasti suurempaa lakkoavustusta kuin vuosi sitten työmarkkinakierroksella. Ahtaajille maksettavien lakkoavustusten määrä on lähes kolminkertainen, kun summaa verrataan AKT:n vuodentakaiseen työehtosopimuksiin liittyvään lakkoon. Ahtaajat olivat vuosi sitten helmikuussa kahden viikon mittaisessa lakossa. Taustalla oli työehtosopimusriita.

Lue lisää

Kommentti: Joe Biden teki Suomesta vaaliaseen

Yhdysvaltain presidentti puhui Suomesta tärkeässä paikassa, ja tulee puhumaan jatkossakin, kirjoittaa Iltalehden ulkomaantoimituksen päällikkö Joonas Lehtonen. Joe Biden selvisi tärkeimmästä testistään puhtain paperein. Yhdysvaltain presidentti piti vuotuisen Kansakunnan tila -puheen Washingtonissa perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Tällä kertaa suurta yleisöä kiinnosti kovin paitsi se, mitä presidentti sanoi, myös se, miten hän sen sanoi.

Lue lisää

UPM aloittaa yli 2000 henkilöä koskevat muutos­neuvottelut lomautuksista

UPM:n mukaan mahdolliset lomautukset kestävät yhteensä korkeintaan 90 päivää. Metsäteollisuusyhtiö UPM käynnistää muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista. Muutosneuvottelut koskettavat UPM:n kaikkia suomalaisia sellutehtaita, sahoja ja painopaperitehtaita. Neuvotteluiden piirissä on UPM Pulp Suomen toiminnoissa noin 820 henkilöä, UPM Timberin sahoilla noin 340 henkilöä ja UPM Communication Papersin suomalaisila tehtailla noin 1 100 henkilöä.

Lue lisää

Otto Andersson pyrkii RKP:n puheen­johtajaksi

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson on nyt toinen Anna-Maja Henrikssonin seuraajaksi ilmoittautunut kansanedustaja. RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson ilmoitti perjantaina pyrkivänsä RKP:n uudeksi puheenjohtajaksi. Loviisalainen Andersson järjesti tiedotustilaisuuden RKP:n puoluetoimistossa perjantaina aamupäivällä. RKP:n nykyinen puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson pyrkii EU-parlamenttiin ja ei ole enää pyrkimässä jatkokaudelle puheenjohtajaksi.

Lue lisää
Selaa ylöspäin