Facebookissa ja Instagramissa laajoja häiriöitä
Häiriöt alkoivat noin viiden aikaan iltapäivällä.
Häiriöt alkoivat noin viiden aikaan iltapäivällä.
EU-maiden lähettiläät Moskovassa kieltäytyivät tapaamasta ulkominsteri Lavrovia, Venäjä suuttui
Koirat on mahdollisesti napattu suoraan pihasta auton kyytiin.
Tulitaukoneuvottelut Kairossa jatkuvat vaikeuksista huolimatta.
Kiekko-Espoo on täyttänyt Liigan ehdollisessa liigalisenssissä vaaditut ehdot. Täten se pelaa ensi kaudella Liigassa. Mutta millaisella joukkueella? Tästä saatiin lisätietoa tiistaina.
Kartanlukija Janni Hussi ei olisi uskonut, että hänestä tulisi rallissa MM-pistenainen. Yhteistyö kuljettaja Lauri Joonan kanssa sujuu.
Äskettäin menehtyneen Maria Jungnerin pitkäaikainen työnantaja Yle muisti häntä kuulutuksella 5. maaliskuuta.
Näyttelijä Olga Temonen kertoi vuoden 2023 lopussa, että hänen aivoistaan oli löydetty kasvain. Nyt hän kertoo Instagramissa suuntaavansa muualle Eurooppaan hoitoihin.
Iltalehden tietojen mukaan poliittisesti vaikeisiin kolmen miljardin euron sopeutusneuvotteluihin lisäkitkaa tuo etenkin RKP:n vastustus. Pääministeri Petteri Orpon (kok) johtaman hallituksen piti sopeuttaa tällä hallituskaudella kuusi miljardia euroa, mutta nyt säästöjä ja sopeutusta tarvitaan jo ensi vuonna kolme miljardia euroa lisää. Keskeisinä syinä ovat heikentynyt taloustilanne, hyvinvointialueiden rahoitusvaje ja EU:n uudet velkasäännöt. Hallituspuolueiden edustajat pohjustavat huhtikuun...
Toisinaan pähkäillään kiihkeästi, mitkä horoskooppimerkit sopivat yhteen ja mitkä eivät. Mutta sopivuus sikseen, mikä mahtaakaan olla yleisin horoskooppipari? Annan vuodesta toiseen supersuosittu horoskooppimerkkien yhteensopivuustesti saattaa antaa asiasta osviittaa: laskimme aikojen saatossa testissä kysytyistä horoskooppiyhdistelmistä yleisimmät ja vähiten yleiset horoskooppiparit. Testi on täytetty satojatuhansia kertoja. Eniten hakuja: oinas-leijona Eniten hakuja on tulistakin tulisemmalla yhdistelmällä oinas-leijona. Näin...