Futistähden ura ohi? Kova dopingtuomio pitää pitkään sivussa
Jalkapallotähti Paul Pogba on tuomittu neljän vuoden kilpailukieltoon dopingin käytöstä. Asiasta kertoo italialaislehti La Repubblica.
Jalkapallotähti Paul Pogba on tuomittu neljän vuoden kilpailukieltoon dopingin käytöstä. Asiasta kertoo italialaislehti La Repubblica.
Artisti Adele joutuu siirtämään 20 Las Vegasin konserttiaan sairastelunsa vuoksi.
Kuluttajariitalautakunta antoi linjauksensa Tesla-kauppoja koskevassa asiassa. Katso, miten käytetyn auton korjauskulujen osalta kävi.
4-vuotias poika kuoli viime kesänä Joensuussa järkyttävällä tavalla. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on antanut tänään tuomionsa 4-vuotiaan lapsen karmeasta kuolemasta. Käräjäoikeus tuomitsi pienen pojan äidin Muusa Tuulia Katariina Rissasen, 22, törkeästä kuolemantuottamuksesta kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen.
Poliisin mukaan asiasta epäillään kahta henkilöä. Israelin suurlähetystö Helsingissä on töhritty punaisella, verta muistuttavalla aineella. Asian vahvistaa Helsingin poliisin tilannekeskus. Tutkinnanjohtaja Crista Granroth kertoo Iltalehdelle, että poliisi tutkii asiaa vahingontekona. Ovi töhrittiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Astianpesukone on keittiökalusteiden toinen nainen. Se tunnetusti hiertää pariskuntien välejä, mutta yhtä lailla myös kämppisten ja perheenjäsenten. Saman talouden sisällä voi olla hyvin erilaiset käytännöt astianpesukoneen täyttämiseen: yhdet latovat astiat suurpiirteisesti ja toiset taas noudattavat kurinalaisesti koneen täyttöohjeita. Isoimpien erojen näyttämö on tiskikoneteknologian uusin innovaatio – arvoitusten aterintaso. Jotta jatkossa kinastelut voitaisiin välttää, koostimme ohjeet...
Musiikkitalon kahvilan ikkunoista tulvii alkukevään häikäisevän kirkasta valoa. Käsikirjoittaja Anna Brotkin nautiskelee siitä hetken silmät sirrillään ja nostaa sitten huulilleen kupillisen mustaa kahvia. Anna sopii tänne usein treffejään paikan valoisuuden ja rauhallisuuden vuoksi, mutta Musiikkitalo edustaa hänelle myös tärkeitä arvoja. – On ihanaa, että kaiken kulttuurivihamielisyyden keskellä meillä Helsingissä on tällaisia uusia kulttuuri- ja taidetiloja...
Hamiltonin vessakäyntiä ”salakuunneltiin”. Lewis Hamilton kertoo Netflixin Drive to Survive -sarjassa kiusallisesta vessareissustaan, brittilehti Daily Star kirjoittaa. Sarjassa kuullaan Hamiltonin ja tallikaveri George Russellin välinen keskustelu, jossa he ihmettelevät ohjelman tekijöiden tungettelevaa käytöstä.
Poliisi otti kiinni kolme Maunulan asuntomurtosarjasta epäiltyä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Yhden hallusta löytyi koruja.
Fosgeenin taistelukäyttöä ei ole raportoitu sitten ensimmäisen maailmansodan, kertoo Helsingin yliopiston Verifin-yksikön johtaja Hanna Hakulinen.