Karmivan suunnitelman toteuttanut Salkkarit-hahmo peittää jälkensä
Noel iloitsee suunnitelmansa onnistumisesta.
Noel iloitsee suunnitelmansa onnistumisesta.
Lähihoitajanainen kiistää tappaneensa entisen puolisonsa. Syyttäjä vaatii 48-vuotiaalle naiselle yli 10 vuoden vankeusrangaistusta entisen puolisonsa tappamisesta. Asian käsittely alkoi Lapin käräjäoikeudessa maanantaina. Syytteen mukaan nainen puukotti miestä selkään 10. marraskuuta Kemissä.
Tampereen Energian asiakkaat siirtyvät Väreen asiakkaiksi heinäkuun alusta alkaen. Järjestely vaatii vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän Tampereen Energia Oy:n sähkön vähittäismyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Väre Oy:n asiakkaiksi 1. heinäkuuta alkaen. Muutos koskettaa noin 100 000 asiakasta ympäri Suomea. Sopimusten siirto ei vaikuta Tampereen Energian asiakkaiden sähkösopimuksiin tai sopimusehtoihin. Sopimukset siirtyvät sellaisinaan Väreelle. Siirto ei...
Poliisi tiedottaa puolen vuoden takaisesta epäillystä ampumavälikohtauksesta ja kaipaa asianosaisilta yhteydenottoja. Liikkuvasta autosta ammuttiin jalankulkijoita kohti Helsingin Pikku Huopalahdessa, epäilee poliisi. Helsingin poliisin tietojen mukaan epäilty ampumavälikohtaus tapahtui Paciuksenkaarella Pikku Huopalahdessa myöhään maanantai-iltana 21. elokuuta 2023. Kyse on siis noin puolen vuoden takaisesta tilanteesta.
Kuva oli selvästikin piilotettu hyvin. Se ei nimittäin löytynyt vielä siinä vaiheessa, kun Heli, 62, ensimmäisen kerran kävi läpi vanhempiensa jäämistöä. Silloin käytiin kaikki läpi, katsottiin kaikki kuvat ja albumit. – Veljeni vei vanhempieni jäämistöstä loput tavarat kotiinsa, ja vasta hänen kuolemansa jälkeen niiden seasta löytyi isäni kihlajaiskuva tuntemattoman naisen kanssa, Heli kertoo. Kuvasta katsoi...
Pystyykö alkukauden menestyjä Girona vielä kääntämään kurssiaan? La Ligan alkukauden kohujoukkueen Gironan kausi saattaa olla käännekohdassa. Kauden 23 ensimmäistä peliään vain yhdellä tappiolla selvittänyt katalonialaisjoukkue on nyt jo kahden ottelun tappioputkessa hävittyään viikko sitten Athletic Bilbaolle vieraissa 2–3. Tätä ennen Girona sai kyytiä sarjan absoluuttisessa kärkipelissä Real Madridilta 0–4.
Lahden maailmancup kilpaillaan torstaista sunnuntaihin. Suomen joukkueet viikonlopun Lahden maailmancupiin on julkaistu. Maastohiihdon maajoukkueryhmässä lauantain 20 kilometrin perinteisen kisaan osallistuvat Anni Alakoski, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski sekä Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Markus Vuorela ja Lauri Vuorinen.
Rikosoikeuden emeritusprofessorin mukaan vangittavaksi määrätyllä ei ole juridista velvollisuutta mennä vangittavaksi, mutta lähtökohta on se, että oikeuden päätöstä pitäisi noudattaa.
Te, jotka vastaatte pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta: kertokaa meille, mitä olette tehneet liukkaudelle ja mitä olette oppineet.
Fordista on tulossa Red Bullin moottoritoimittaja kaudelle 2026, eikä tallin toiminta juuri nyt miellytä.