Japanin kuulaskeutuja heräsi yllättäen nokosiltaan
Japanin Slim-kuulaskeutuja yllätti maanantaina tutkijat iloisesti heräämällä kaksi viikkoa kestäneiltä uniltaan.
Japanin Slim-kuulaskeutuja yllätti maanantaina tutkijat iloisesti heräämällä kaksi viikkoa kestäneiltä uniltaan.
Konttori-tv-sarjan alkuperäisessä brittiversiossa näytellyt Ewen McIntosh on kuollut.
Amerikkalaiskokin ruokakauppakikka nousi suosioon sosiaalisessa mediassa.
Nella ajaa joka toinen viikko autollaan vankilaan tapaamaan rakastaan. Vain harva tietää, millaista on olla vankilaan joutuneen ihmisen puoliso. – Lopullisen totuuden paljastuminen tuli shokkina, hän sanoo. Vankilapastorin myötätunto on Nellan puolella. Nella saapuu Riihimäen vankilaan perheen kuopuksen, neljävuotiaan pojan kanssa räntäsateisena sunnuntaina. Samana päivänä on kevään 2024 presidentinvaalin ensimmäinen varsinainen äänestyspäivä. Pojan futistreenien takia...
Matteo Berrettini, 27, ja Melissa Satta, 38, jakoivat lusikat. Tennistähti Matteo Berrettinin parisuhde supermallin kanssa on päättynyt. – Melissa Satta ja minä emme ole enää yhdessä, mies kertoi The Sunin mukaan.
Ronaldo teki taas maalin, mutta sunnuntain ottelun jälkeen puheenaiheeksi nousi loppuvihellyksen jälkeinen käytös.
Noin kolmannes kaikista Etelä-Koreaan vuonna 2023 saapuneista turvapaikanhakijoista oli venäläisiä.
Renault Scenic on vuoden auto Euroopassa. Ranskalaisyhtiö puhisi tekevänsä comebackia.
Lääkärit Etelä-Koreassa vastustavat hallituksen suunnitelmia lisätä voimakkaasti lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen määrää.
Kylpyläalan vaikeuksien taustalla ovat kustannusten raju nousu ja venäläisten asiakkaiden puuttuminen. Oulun Matkailun toimitusjohtaja sanoo olevansa siitä huolimatta toiveikas.