Paris Jacksonin tyyli herätti huomiota – piilotti kymmenet tatuointinsa
Paris Jackson julkaisi sosiaalisessa mediassa videoita, kun maskeeraustiimi peitti hänen tatuointinsa.
Paris Jackson julkaisi sosiaalisessa mediassa videoita, kun maskeeraustiimi peitti hänen tatuointinsa.
Isä jäi yksin vastasyntyneen vauvan kanssa järkyttävin seurauksin. Kolmen viikon ikäisen kemiläisvauvan jalat turposivat oudosti. Sairaalassa selvisi, että pienokaisen toisessa jalassa on kaksi luunmurtumaa ja toisessa yksi. Vauva vietti sairaalassa viikon saaden muun muassa kipulääkitystä. Vielä kotiin päästyäänkin lapsella oli viikon ajan kipsaukset jaloissaan.
Pohjois-Savon isäntä oli kotiladuillaan vasta neljäs. – Yllättävää menoa. Odotin parempaa, mutta olin alusta asti tosi kaukana. Tänään tällaista. Niin kommentoi Iivo Niskanen lauantaina Kuopiossa, kun hän jäi kotiladuillaan neljänneksi Suomen cupin vapaan tyylin 12 kilometrin väliaikalähtökilpailussa.
Lauantain kiekkokierros on täynnä huipputärkeitä otteluita.
Apple varoittaa yleisestä tunnetusta riisiniksistä ja kertoo, kuinka oikeasti toimia, jos puhelimeen pääsee kosteutta. Toisin kuin usein kuulee ohjeistettavan, ei kastunutta puhelinta kannattaisikaan sulkea pussiin kypsentämättömän riisin kanssa. Applen mukaan hienojakoiset riisinkappaleet voivat vaurioittaa puhelinta. Samsunginkaan kuivausohjeissa ei suositella riisin käyttämistä. Mikäli puhelin varoittaa, että latausliittimessä on havaittu nestettä, ei laitetta tulisi Applen mukaan ladata...
Maailmankuulu torni aukeaa sunnuntaina. Viiden päivän lakon aikana Pariisin maamerkki jäi kokematta arviolta 100 000 ihmiseltä.
21-vuotias Niko Anttola oli miesten kisan ykkönen Puijolla. Naisissa Krista Pärmäkoski oli ylivoimainen.
Korkeimman oikeuden pitkäaikainen puheenjohtaja Vjatšeslav Lebedev kuoli 80-vuotiaana sairauteen.
Norjan mestaruuskisoissa nähtiin todella erikoinen episodi.
Asiakkaan tekemässä arvostelussa yhdenkin tähden rokottaminen voi vahingoittaa alustatalouden toimijan elinkeinoa.