Kampin alaikäiselle epäillylle ampujalle syyte tapon yrityksestä
Poliisin mukaan osapuolet olivat sopineet huumekaupoista, mutta myyjällä olikin mukanaan vain purukumia.
Poliisin mukaan osapuolet olivat sopineet huumekaupoista, mutta myyjällä olikin mukanaan vain purukumia.
Riku Arima on taistellut puolitoista vuotta Ukrainassa kansainvälisessä legioonassa.
Presidentti Sauli Niinistö liikuttui kyyneliin Salon torilla. Katso video.
Tehyn Rytkönen on valmis viemään vientivetoisen työmarkkinamallin kansainvälisen oikeuden tarkasteltavaksi
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson harkitsee ehdokkuutta kesäkuun eurovaaleissa, kertoo Suomen Kuvalehti.
Ukrainan tiedustelupalvelu (SBU) kertoo tutkimustensa vahvistavan, että Venäjä on käyttänyt Pohjois-Koreasta hankkimiaan ballistisia ohjuksia iskuihin Ukrainassa.
Nadine Fähndrich menee leikkaukseen sydämen rytmihäiriöiden vuoksi. Sveitsiläishiihtäjä keskeyttää maailmancup-kauden 2023–24 toistaiseksi.
Tom Cruisen kerrotaan eronneen kumppanistaan.
Muodin huipulle -kilpailija Mauro Severino on useille tuttu kasvo sosiaalisesta mediasta.
Salon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Tamminen pitää hyvänä ideana esimerkiksi jonkin kaupungin urheilupaikan nimeämistä presidentin Niinistön mukaan. Salossa väistyvä presidentti Sauli Niinistö otetaan kunnialla vastaan. Kaupungin päättäjätasolla on ollut puhetta, että Niinistölle saatettaisiin tehdä jokin kunnianosoitus hänen kotikaupunkiinsa. – Puiston nimeäminen tai monumentti voisi tulla kyseeseen, sanoo Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Tamminen (ps).