Maajoukkuekiekkoilija joutui auto-onnettomuuteen
HC Ambri-Piottan itävaltalaisjääkiekkoilija Dominic Zwerger, 27, on ollut auto-onnettomuudessa. Hän on joutunut sivuun seuran toiminnasta.
HC Ambri-Piottan itävaltalaisjääkiekkoilija Dominic Zwerger, 27, on ollut auto-onnettomuudessa. Hän on joutunut sivuun seuran toiminnasta.
Vuoden hiljaiseloa Ferrarin F1-tallipäällikön paikalta lähtönsä jälkeen viettänyt Mattia Binotto on nimitetty ajoneuvoihin elektronisia komponentteja valmistavan TEXA:n uuden sähkömoottoriosaston uudeksi toimitusjohtajaksi.
Australialainen freestyle-motocross-tähti Jayden Archer on kuollut 27-vuotiaana yrittäessään vaativaa temppua. Suru-uutisesta kertoo muun muassa ESPN.
Dome Karukoski esittelee Maria Veitolalle kattohuoneistokotinsa.
Marinin rahvaanomainen piehtarointi mammonassa on yhtä kamalaa katsottavaa kuin Rytsölöiden rahoilla elvistely 2000-luvulla, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola. Ystävystyin Niklas Herlinin kanssa, kun työskentelimme yhtä aikaa Ilta-Sanomissa. Hänestä ei olisi koskaan uskonut päällepäin, että hän oli Kone-yhtiön suuromistaja ja Suomen rikkaimpia miehiä. Niko pukeutui farkkuihin, nahkabootseihin ja nahkarotsiin.
Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja. Kuorma-auto syttyi palamaan Orivedellä ABC Orituvan parkkipaikalla torstaiaamuna. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 6.10. Hälytyksen tunnisteeksi merkittiin keskisuuri liikennevälinepalo.
Valko-Venäjä on ajautunut Venäjän lisäksi Kiinan syliin. Elämä Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä voi olla mukiinmenevää niin kauan kuin ymmärtää pitää poliittiset mielipiteet omana tietonaan. Valko-Venäjälle ei ole tällä hetkellä helppo päästä, mutta sinne päästyään saa huomata, ettei Ukrainan sota näy valkovenäläisessä todellisuudessa oikeastaan lainkaan. Sodasta ei puhuta lehdissä eikä kaduillakaan, ainakaan kuuluvasti, eikä se valkovenäläisiä suoranaisesti...
Ilves-kannattajien megamatka kerää kehuja Kanadassa. Kanadassa ihaillaan Ilves-kannattajien tempausta. TSN:ään kuuluva Bardown julkaisi sosiaalisen mediansa kanavilla materiaalia Ilveksen lauantain kannattajamatkasta. Valtava ihmisjoukko matkusti Vaasaan tukemaan omiaan Sport–Ilves-ottelussa.
Auston Matthews latoo maaleja tahdilla, jollaista ei ole nähty NHL:ssä vuosiin.
Konsernin oikaistu liikevoitto oli loppuvuonna 9,4 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin vastaavaan aikaan se oli 16,7 miljoonaa euroa.