Auton "sekarengastus" toi 18 päiväsakkoa: "Melkoista riskinottoa"
Sekarenkailla ajanut kuski ajoi myös ylinopeutta.
Sekarenkailla ajanut kuski ajoi myös ylinopeutta.
Vaalipäivänä ratkaisee, jatkuuko naisten innostus äänestää, saako Haavisto nuorempia äänestäjiä liikkeelle ja mitä tekevät maakuntien miehet, lähtevätkö tukemaan Stubbia vai jäävätkö kotiin, kirjoittaa Juha Ristamäki. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen monen Pekka Haaviston (valitsijayhdistys, vihr) taustavoimiinkin kuuluvan mieliin hiipi, että tulossa on jälleen toinen sija, kolmatta kertaa peräjälkeen. Toivo on kuitenkin virinnyt Haaviston joukoissa, koska Alexander...
Raviratojen reissumiehenä tunnetun ohjastaja Jarmo Saarelan kausi on alkanut poikkeuksellisen vahvasti. Jarmo Saarela, 58, tunnetaan ravipiireissä melkoisena reissumiehenä. Nykyisin Hollolaan kuuluvalla Hämeenkoskella asuva Saarela on jo pitkään ollut ravi-Suomen ahkerimpia raveissa kiertäjiä. Enimmillään Saarelalle on tullut yli 300 ravipäivää vuodessa, ja hänen reviirinsä on ulottunut etelästä pohjoiseen. Myös menestystä on tullut mukavasti. Viime kaudella Saarela...
Syyttäjä päätti rikostutkinnan, jossa teini-ikäinen tyttö on saanut ei-toivottuja viestejä ja lähettänyt niitä eteenpäin. Syyttäjä on tehnyt yhden päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta pesäpalloa ravistelleesta ahdisteluskandaalista. Alaikäistä nuorta tyttöä epäiltiin seksuaalisen kuvan luvattomasta levittämisestä ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä nuorena henkilönä. Epäillyt teot ovat tapahtuneet marraskuun 2022 ja huhtikuun 2023 välillä.
Pekka Virta ei laske HIFK:ta vielä ulos mestaruustaistelusta, vaikka helsinkiläisseura kyntää nyt todella syvällä. Viisi peliä putkeen turpaan ja vain yksi voitto viimeisestä kahdeksasta pelistä. HIFK on valahtanut sarjataulukossa kuudenneksi, kun runkosarjassa on jäljellä enää loppurutistus. Tällä tahdilla miljoonamiehistö on pian säälipudotuspelipaikoilla.
Pääkaupungissa on sähköjä poikki, ja ihmisiä saattaa olla raunioiden alla. Venäjä iski keskiviikkona kaikkiaan kymmenelle alueelle Ukrainassa.
Raision Ikeassa työskentelevä Osman Helez on noussut kuuluisuudeksi asiakkaiden keskuudessa. Tänä vuonna hän sai tunnustuksen Suomen parhaana ravintolan asiakaspalvelijana.
Turkulainen ammattijohtaja Teija Koskinen tunnistaa sote-alan kriisin syyt ja seuraukset. Hänellä on kolme ”ilmiselvää” ratkaisua kriisin voittamiseksi.
Pakkaslumen peittämät jalkakäytävät ovat nyt petollisen liukkaita.