Rikosepäilyt | Päihtynyt porilaismies iski omaistaan veitsellä riidan päätteeksi
Uhrilla ei ole hengenvaaraa.
Uhrilla ei ole hengenvaaraa.
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos pysyi tarkastuslaskennassa ennallaan.
Etelä-Ruotsissa asuva asianajaja tuomittiin vuosien vankeusrangaistukseen ”tuhopolttokiertueesta”, kertoo ruotsalainen TV4.
Törhösen väitöskirja hylättiin Lapin yliopistossa joulukuussa.
F1-sarjan suomalaistähti Valtteri Bottas myöntää yllättyneensä entisen tallitoverinsa Lewis Hamiltonin Ferrari-siirrosta. Bottas vastasi myös kysymykseen mahdollisesta Mercedes-paluusta.
Näyttelijä Megan Fox esitteli uuden tyylinsä.
Henri Alén näytti "laiskan kokin tyylin" porkkanoiden pilkkomiseen.
Kirkan esittämästä Prisman mainoskappaleesta on lähes kaksi vuotta ollut kateissa ”ja rahani riittää” -fraasi. Kaikkea on ja rahani taas riittävät. Vuosikausia Prisman mainoksien korvamatona ollut Kirkan kappale Kaikkea on herätti huomiota pari vuotta sitten, kun kappaleessa laulettu osuus jätettiin vaivihkaa pois.
Iltalehden presidentinvaalitentissä ja siitä julkaistussa artikkelissa oli maanantaina 5. helmikuuta virhe. Tentissä kysyttiin ehdokkailta eri tuotteiden hintoja. Ensimmäinen kysymys koski 95E-bensan päivän hintatasoa. Pekka Haavisto veikkasi hinnaksi 1,90 euroa, Alexander Stubb arvioi hinnaksi 1,7 euroa. Haaviston kerrottiin tentissä virheellisesti osuneen täysin oikeaan.
Poliisi vaatii Kokkolan taposta epäiltyä miestä vangittavaksi. Poliisi vaatii vuonna 1995 syntynyttä miestä vangittavaksi todennäköisin syin taposta epäiltynä. Epäilty henkirikos tapahtui Kokkolassa varhain lauantaiaamuna. Poliisi epäilee, että mies ampui uhria luvattomalla aseella teollisuushallissa. Uhri kuoli välittömästi.