Suomi toisti upean tempun

Suomen miesten tennismaajoukkue pelaa viime vuoden tapaan maajoukkuekilpailu Davis Cupin finaalivaiheessa eli 16 parhaan joukossa. Asia varmistui, kun Harri Heliövaara ja Emil Ruusuvuori voittivat nelinpelissä Nuno Borgesin ja Francisco Cabralin 6–4, 7–6 (8–6) ja Suomi karkasi Portugalia vastaan Turussa pelattavan ottelun ratkaisseeseen 3–0-johtoon.

Lue lisää

Hyytävä käänne – Kohta on jopa 30 astetta kylmempää

Viikonlopun sää on sekalainen lumi-, räntä- ja vesisateineen. Tulevalla viikolla koko maahan iskevät hyiset, kylmimmillään jopa 35 asteen pakkaset. Sääolosuhteet muuttuvat äärilaidasta toiseen seuraavan viikon aikana, kerrotaan Forecan sääblogissa. Lauantaina koko maassa puhaltaa puuskainen tuuli. Lumisateita esiintyy erityisesti Suomen itä- ja pohjoisosissa, ja monin paikoin lunta kertyy noin viisi senttimetriä. Maan etelä- ja keskiosissa lämpötila...

Lue lisää

Marjut aloitti eronsa jälkeen sopimussuhteen, koska ei halunnut katkeroitua: ”Suhde oli täydellinen, sillä siinä ei oltu tilivelvollisia”

”Olin käsityöläissuvun musta lammas. Pappani oli puuseppä ja räätäli, ja äiti vaatetti nuorena kotiseutunsa, mutta minuun käsityöopit eivät tarttuneet. Äiti, mummi ja koulun käsityönopettaja kauhistelivat tekeleitäni kilpaa. Myöhemmin käsitöistä tuli kaikesta huolimatta tärkeä voimavara, jonka turvin olen selviytynyt monista vaikeuksista. Olin jo lapsena äärettömän luova. Päiväkodin hoitajat seurasivat ihmeissään mielikuvitusleikkejäni, joihin innostin muut lapset mukaan....

Lue lisää

Eero Hirvoselta jälleen huippusija maailman­cupissa

Hirvonen jäi kolmossijasta viisi sekuntia. Eero Hirvosen hieno vire yhdistetyn maailmancupissa jatkui lauantaina. Hirvonen sivusi kauden parasta sijoitustaan Seefeldissä, kun hän oli kisan neljäs. Hirvonen lähti mäkiosuuden jälkeen viidentenä ladulle. Hän paransi sijaansa pykälällä, mutta jäi viisi sekuntia palkintopallisijasta. Suomalaisen loppuaika oli 25.48,0.

Lue lisää
Selaa ylöspäin