Sebastian Aho innoissaan olympiauutisesta: "Unelmani ja tavoitteeni"
Perjantaina vahvistettiin, että NHL-pelaajat pääsevät mukaan seuraaviin olympialaisiin vuonna 2026. Carolina Hurricanesin Sebastian Aho oli innoissaan uutisesta.
Perjantaina vahvistettiin, että NHL-pelaajat pääsevät mukaan seuraaviin olympialaisiin vuonna 2026. Carolina Hurricanesin Sebastian Aho oli innoissaan uutisesta.
Jääkiekon SM-liigassa perjantain kierroksella tulessa olivat SaiPa, KalPa, Ässät, Tappara, Ilves ja Kärpät.
Haavisto kertoo, mitä hän ajattelee ehdokkaiden seksuaalisen suuntautumisen esiin nostamisesta. Voiko homoseksuaalisuus vaikuttaa vaalimenestykseen negatiivisesti? Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr) kertoo Ylelle, että näkökulma tuntuu vanhanaikaiselta.
Poliisin mukaan aseistautunut henkilö ei totellut poliisin käskyjä. Poliisi on ampunut perjantai-iltana aseistautunutta henkilöä Espoossa. Poliisi kertoo saaneensa perjantaina hätäkeskuksen kautta tehtävän Espoon Tapiolaan.
Ilmastoaktivisti vapautui Lontoon mielenosoituksesta nousseista syytteistä. Tuomari päätti, ettei poliisilla ollut valtaa pidättää Greta Thunbergiä tai muita aktivisteja viime vuonna Lontoossa järjestetyssä mielenosoituksessa. Asiasta uutisoi Reuters. Thunberg oli oikeudessa neljän muun syytetyn kanssa sen jälkeen, kun heidät pidätettiin 17. lokakuuta lontoolaisen hotellin ulkopuolella. Hotellissa järjestettiin tuolloin Energy Intelligence Forum, johon osallistui öljy- ja kaasuteollisuuden johtajia.
Luc Tardif sanoi, mikä maa saa olympialaiset. Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja Luc Tardif sanoi perjantaisessa tiedotustilaisuudessa, että vuoden 2030 talviolympialaiset järjestetään Ranskassa. Asiasta kertovat muun muassa NHL:n sisäpiiritoimittaja Frank Seravalli ja uutistoimisto AP:n toimittaja Stephen Whyno X:ssä.
Julkisten lakko näkyi keskustan baareissa perjantaina.
Liki puoli vuosisataa poliisilta pakoillut Satoshi Kirishima näyttää kuolleen syöpään sairaalassa viikon alussa. Kyodo Newsin mukaan DNA-testi näyttää vahvistavan hänen henkilöllisyytensä.
15 vuotta HJK:ta edustanut Matti Peltola siirtyy MLS:ään. Sopimus uuden seuran kanssa ulottuu vähintään vuoteen 2027.
Poliisi sai iltakahdeksan aikaan hätäkeskuksen kautta tehtävän Espoon Tapiolaan.