Rikard Grönborg latasi täyslaidallisen tuomaritoiminnasta – "Liiga on vaarallisella tiellä"
Tapparan Rikard Grönborg latasi täyslaidallisen Liigan tuomaritoiminnasta 3-2-jatkoaikavoittoon päättyneen HIFK-ottelun jälkeen.
Tapparan Rikard Grönborg latasi täyslaidallisen Liigan tuomaritoiminnasta 3-2-jatkoaikavoittoon päättyneen HIFK-ottelun jälkeen.
Putouksen sketsissä kerrottiin Kangasniemen kunnan uudesta tavasta paikata talousvajettaan.
Jos pidät pinot noirista, pidät todennäköisesti myös näistä punaviineistä.
Li Andersson oli IL-raadin mukaan niukasti Pekka Haavistoa parempi tenteissä. Iltalehden politiikan toimitus on jakanut tuttuun tapaan Leijonia ja lampaita presidenttiehdokkaille eri medioiden järjestämistä isoista vaalitenteistä. Arvostelut tehtiin kaikkiaan seitsemästä eri tentistä joulukuussa 2023 ja tammikuussa 2024. Alla linkit kunkin tentin Leijoniin ja lampaisiin.
Yhdysvaltalainen Luke Martin jatkaa HIFK:n takalinjoilla.
Tapausta selvitetään kuolemansyyntutkintana, eikä siihen epäillä liittyvän rikosta.
Portugalilainen João Luís Barreto Guimarães kirjoittaa kerroksellista historiaa Etelä-Euroopasta.
Matkanjärjestäjät eivät ole vielä peruneet matkojaan. Finnairilla yli 30 000 lakkopäivien matkustajaa on muuttanut matkasuunnitelmiaan.
Oskari Manninen, Ilari Melart ja Veli-Matti Savinainen ovat jättäneet pelin kesken.
Ruokakulttuurin professorin mukaan vahvat reaktiot ”Järvenpään luomukoiratilaan” johtuvat siitä, ettei koiranlihan syöminen ole länsimaisessa kulttuurissa hyväksyttävää.