4 500 elintarvike­työläistä mukaan suurlakkoon – Työnantajat jyrähtivät: ”Ruokahävikki kasvaa”

SEL:n poliittiset lakot iskevät elintarvikealaan, liha-alaan ja meijereihin. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on jättänyt tänään ilmoituksen uudesta poliittisesta lakosta. Lakot iskevät elintarvikealaan, liha-alaan ja meijereihin.

Lue lisää

”Rauhallinen opiskelija” syytteessä tulipalojen sarjasta – Saapui oikeuteen ilmeettömänä

Syytetty ei peitellyt oikeudessa kasvojaan. Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi kolmen tuomarin kokoonpanolla istunto, missä käsitellään vuonna 1998 syntyneen miehen osallisuutta useisiin törkeisiin vahingontekoihin ja tuhotyöhön. Syytteet liittyvät Pirkanmaalla vuosina 2022–2023 riehuneisiin tulipaloihin. Nuoren miehen epäillään sytyttäneen osa tuona aikana syttyneistä tulipaloista.

Lue lisää

Alabama kaasutti vangin kuoliaaksi – "Ihmiskoe"

Alabamassa vanki teloitettiin testaamattomalla tavalla, käyttäen typpikaasua. Teloitus on saanut ihmisoikeusjärjestöt jyrähtämään. Alabaman viranomaiset ovat ilmoittaneet, että kiistanalainen teloitus onnistui Holmanin vankilassa Atmoren kaupungissa, uutisoi AP. Kenneth Smith, 58, teloitettiin testaamattomalla menetelmällä, käyttäen typpikaasua. Vangille laitetaan teloituksessa maski, jonka kautta hän hengittää typpeä, joka aiheuttaa hapenpuutetta. Kuolinkamppailu kesti yli 20 minuuttia.

Lue lisää

Kuva: Hälytysajossa ollut paloauto joutui onnettomuuteen Helsingissä

Onnettomuudessa ei tullut vakavia henkilövahinkoja. Helsingin pelastuslaitoksen paloauto kolaroi henkilöauton kanssa Itäväylällä Kallvikintien risteyksessä. Onnettomuus sattui perjantaiaamuna. Paloauto oli hälytysajossa, kun se törmäsi henkilöauton kanssa risteysalueella. Helsingin pelastuslaitos kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä.

Lue lisää

Näin paljon Paavo Arhinmäen graffiti­töhrintä maksoi

Arhinmäen graffitin puhdistaminen maksoi yhteensä 2 926,72 euroa. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi poliitikko Paavo Arhinmäen vahingonteosta sakkorangaistukseen. 20 päiväsakkoa tekee Arhinmäen tuloilla 2 520 euroa. Juhannuksen tienolla 2023 Arhinmäki maalasi ystävänsä kanssa Länsisalmentien alla kulkevan rataosuuden vieressä olevaan seinään suuren graffitin.

Lue lisää

Rakennusyhtiö yllätti: Hehkuttaa tulostaan ja muhkeaa kassaansa

Toimitusjohtaja Juha Korkiamäki: ”Tuotantomme monipuolisuus ja erityisesti panostuksemme kumppanuusliiketoimintaan ovat kannatelleet meitä tänä vaikeana aikana.” Rakennusalan uutiset ovat viime aikoina kertoneet etupäässä konkursseista, mutta rakennusyhtiö Hartela hehkuttaa viime vuoden tulostaan, kaikkien aikojen vahvinta tilauskantaansa ja muhkeaa kassaansa. – Hartela teki vuonna 2023 onnistuneen tuloksen asuntomarkkinan alakulosta huolimatta. Yhtiö lähti vuoteen 2024 vahvalla kassalla, korkealla omavaraisuusasteella...

Lue lisää
Selaa ylöspäin