Jääkiekko | Tällainen on Suomen uusi leijonaääni – vetää selvän eron Antero Mertarantaan
Jääkiekon MM-kisojen televisiointi muuttuu tänä keväänä. Uusi leijonaääni on Antti Mäkinen.
Jääkiekon MM-kisojen televisiointi muuttuu tänä keväänä. Uusi leijonaääni on Antti Mäkinen.
Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden on saanut taakseen autoalan suurimman työntekijäliiton UAW:n.
Sähköautoja valmistavan Teslan liikevoitto ja -vaihto jäivät analyytikkojen ennakkoarvioista vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä. Liikevaihto kasvoi vuoden takaisesta kolme prosenttia 25,2 miljardiin dollariin eli reiluun 23,2 miljardiin euroon.
Carolina Hurricanes otti ison päänahan NHL:ssä, kun se kukisti itäisen konferenssin kärjessä keikkuvan Boston Bruinsin maalein 3–2.
Sinkkuelämää-sarjassa Carrie Bradshaw’n yllä nähty vaaleanpunainen tutu-mallinen hame huutokaupattiin valtavaan hintaan verrattuna sen alkuperäiseen arvoon.
Lidl ohjeisti työntekijöitään kertomaan etukäteen, aikovatko he tulla lakkopäivänä töihin. Lisäksi kauppaketjun mukaan sillä on oikeus kuulla poissaolon syy jälkikäteen. Lidlin työntekijät kokevat kaupan utelut lakkopäivänä töihin saapumisesta laittomana. Työoikeuden emeritusprofessorin mielestä asia on kimurantti, mutta utelu ei ole laitonta. Iltalehti sai yhteydenottoja lukuisilta Lidlin työntekijöiltä, jotka kokivat työnantajan utelevan liikoja heidän lakkopäivän suunnitelmistaan. Iltalehti...
Horoskoopin on laatinut Aileena Tähtitaivas – toisin sanoen tekoäly. Horoskooppeihin on käytetty tekoälyohjelmien Google Bard ja Chat GPT tuottamaa tekstiä pohjautuen Annan horoskooppiaineistoihin ja planeettojen sijaintiin. Oinas (20.3.–19.4.) Koet olosi kiusaantuneeksi. Kohtaa rohkeasti ne tilanteet, joissa tunnet olon hieman vaivaantuneeksi. Muista, että useimmat ihmiset eivät kiinnitä huomiota pieniin virheisiin tai kiusaantuneisiin hetkiin. Härkä (20.4.–20.5.) Mieti,...
Puljujärvi vietti tehokasta iltaa Pittsburghin farmijoukkueessa. Jesse Puljujärvi oli hyvässä iskussa AHL:n Wilkes-Barre/Scranton Penguinsissa, kun joukkue kaatoi Hartford Wolf Packin 4–1. Puljujärvi iski tehot 1+1. Hänen koko kauden saldonsa on nyt 3+3 yhdeksässä ottelussa.
Sari Essayahin kävelyvauhti hämmästytti monet. Sari Essayah pitää edelleen hallussaan kilpakävelyn Suomen ennätyksiä. Yksi niistä nousi puheenaiheeksi somessa, kun Urheilulehden (3/2024) tuomiossa kysyttiin presidenttiehdokkailta, huolestuttaako varusmiesten kunto ylipäällikköä.
Coloradon ottelussa tapahtui kummia. Mikko Rantanen oli huikeassa vireessä, kun Colorado Avalanche jyräsi Washington Capitalsin lukemin 6–2. Rantanen keräsi tehot 1+4. Ketjukaveri Nathan MacKinnon hurjasteli vierellä 4+1.