Valmentaja tiputti Miro Heiskasesta "hyviä uutisia"
Dallas Starsin Miro Heiskanen saattaa palata tositoimiin NHL:ssä jo tällä viikolla.
Dallas Starsin Miro Heiskanen saattaa palata tositoimiin NHL:ssä jo tällä viikolla.
Viisikymppinen perheenisä raiskasi kuudesluokkalaisen kesken piiloleikin. 12-vuotias tyttö joutui järkyttävän väkivallan uhriksi yökyläreissulla: tuttavaperheen isä raiskasi hänet. Tyttö yökyläili ystävänsä luona uudenvuodenaattona vuonna 2016. Hän oli tuntenut perheen lapsesta asti. Lapsi hän oli yhä tuolloinkin.
Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan Li Anderssonin mukaan asiasta olisi pitänyt muodostaa yhteinen kanta kaikkien maiden kanssa, hän sanoi HS-tentissä. Helsingin Sanomien presidenttivaalitentissä ainoastaan Li Andersson (vas) vastasi ”kyllä” , kun ehdokkailta kysyttiin, pitäisikö Suomen boikotoida Euroviisu-laulukilpailuja, jos Israel osallistuu kilpailuun. Andersson pääsi myös perustelemaan vastaustaan.
Finnairin mukaan koneeseen iski tekninen vika. Finnairin lento Helsingistä Göteborgiin kääntyi takaisin Helsinkiin, vaikka lennon määränpää oli vain reilun sadan kilometrin päässä. Finnairin mukaan koneeseen iski tekninen vika, minkä johdosta kone joutui kääntymään ja palaamaan lähes koko reitin takaisin lähtöpaikkaansa Helsinkiin. Tarkempaa syytä teknisestä viasta ei kerrota.
Vastineeksi ilmaisesta asunnosta Rääkkylä toivoo somenäkyvyyttä tai taidetta. Pohjoiskarjalainen Rääkkylän kunta hakee vuodeksi koeasukasta, jolle tarjotaan ilmainen asunto. Edellytyksenä on, että koeasukas on aktiivinen somettaja tai tuo Rääkkylää esille taiteen keinoin. Kyseessä voi olla esimerkiksi ympäristötaideteos tai sävellys, kertoo Rääkkylän kehityssihteeri Raita Joutsensaari.
Maisema on kuin vanhasta postikortista. Lumi on kuorruttanut ison piha-alueen puhtaan valkoiseksi, ja Liisa Akimof on joutunut kolaamaan melkoisen alueen kotipihassaan Helsingin Huopalahden asemalla. – Minulla on synnynnäisesti iloinen mielenlaatu ja kolaajan geenit. Äitini on 86-vuotias, mutta tekee edelleen lumityöt. Liisa tunnetaan monien suosittujen tv-sarjojen tuottajana, sellaisten kuten Tahdon asia sekä jo kaksikymmentä vuotta jatkunut...
Urho Kujanpää hyppäsi seivästä 570. Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää, 26, hyppäsi seipäässä Suomen kaikkien aikojen kakkostuloksen sisäradoilla tiistaina Tampereen Pirkkahallissa. – Kivaa olla tässä ja nousta kakkoseksi. On yksi sija edettävänä. Sopivan nälkäistä touhua tavoitella sitä, korkeuden 570 ylittänyt mies kommentoi.
Veli-Matti Savinainen palasi kaukaloon erikoisluistimissa. Jukurit kaatoi Tapparan SM-liigan tiistain huippukamppailussa jatkoajalla 3–2. Mikkeliläisten voittomaalin niittasi Ondrej Kovarcik, joka karkasi läpiajoon heti jatkoajan alussa. Tšekkiläinen teki ottelussa tehot 2+1 ja velipoika Michal 1+1.
Joonas Rinne kellotti 800 metrillä ylipitkällä radalla 1.48,40. Hän hakee tavallisen sisäradan SE:tä. Keskimatkojen juoksija Joonas Rinne, 28, murskasi ylipitkän sisäradan ennätyksensä tiistaina Tampereella, kun hän kellotti 800 metrillä loppuajan 1.48,40. – On harvinaista juosta tällaisella radalla, mutta ihan pirteä veto. Toivoin, että tulee loppuun asti tosi vahvasti, mutta nyt se ei sitä ollut. Viimeisellä...
Ford on ilmoittanut, että sen myöhässä olevaksi ilmoitettu Explorer saapuu asiakkaille tämän vuoden elokuussa. Ford julkaisi jo hyvän aikaa sitten pelkästään Euroopan markkinoille tarkoitetun täyssähköauton, jolla se toivoi leikkaavansa itselleen ison siivun kakkua vanhan mantereen sähköautomarkkinasta. Mustang Mach-E:llä se siinä onnistunut, eikä jenkkibrändin valikoimassa oikeastaan ollut muita sähköautoja joilla omaa osuutta olisi voinut edes lohkoa.