Ilmatieteen laitokselta varoitus erittäin huonosta ajokelistä
Lumisateet ja pöllyävä lumi pitävät ajokelin erittäin huonona maan keskiosissa, varoittaa Ilmatieteen laitos.
Lumisateet ja pöllyävä lumi pitävät ajokelin erittäin huonona maan keskiosissa, varoittaa Ilmatieteen laitos.
Taiwanin palauttaminen Kiinan yhteyteen on väistämätöntä saaren presidentinvaalien tuloksesta huolimatta, kertoo Kiinan Taiwanin asioiden viraston edustaja valtiollisen Xinhua-uutistoimiston mukaan.
SaiPan Antti Kalapudaksen maaliton putki on katkennut.
SM-liigan kriisiseura JYP on jälleen vaikeuksissa lauantain kierroksella.
Heikki Laitinen saavutti uransa ensimmäiset ampumahiihdon maailmancup-pisteet 24. sijallaan Ruhpoldingissa.
SM-liigan pistepörssiä johtavan Ilveksen Oula Palveen lauantain vierasottelu Sportia vastaan jäi lyhyeksi.
Mert Otsamo muistaa yhä lämmöllä oman Muodin huipulle -kautensa, jonka myötä hän nousi koko Suomen tuntemaksi muotisuunnittelijaksi.
Viisi henkilöä loukkaantui lievästi altistuttuaan etanolille hengitysteitse. Maalämpöputki rikkoutui Prismassa Iisalmessa lauantaina. Onnettomuuden seurauksena viisi loukkaantui lievästi. Pelastustoimen mediapalvelun mukaan hälytys tapahtuneesta saapui hieman ennen kolmea iltapäivällä. Rikkoutunut maalämpöputki sijaitsi laitehuoneessa rakennuksen toisessa kerroksessa, jonne valui tuntemattoman vahvuista etanolia noin 200 neliön alueelle. Ainetta pääsi leviämään myös kaupan tiloihin noin 20 litran verran.
Virtaavassa joessa kellui karmea näky. 47 vuotta myöhemmin poliisit tajusivat viimein, mitä aikanaan menestyneelle naiselle todella oli tapahtunut. Naisen äidin teko särkee sydämen. Kadonnut, mutta ei unohdettu. Niin luki vuosikymmenien ajan naisen hautakivessä Yhdysvaltain Tennesseessa. Samaan aikaan ontariolaisella hautausmaalla Kanadassa oli koruton muistokivi tunnistamattoman naisvainajan muistoksi. Naisen ruumis löytyi joesta 3. toukokuuta 1975.
Iltalehti seuraa lauantai-illan kiekkokierrosta.