Ehkä maailman paras kalakeitto? Tämä on Harri Syrjäsen luottoreseptin salaisuus – "Törkeen hyvää"
Tämä lohikeiton ohje on Harri Syrjäsen luottoresepti.
Tämä lohikeiton ohje on Harri Syrjäsen luottoresepti.
Täysikasvuinen ja isokokoinen koira puri kahdesti ihmistä kaupunkialueella lyhyen ajan sisään, oikeus toteaa tuomiossaan. Korkein oikeus (KKO) teki perjantaina ennakkopäätöksen, jonka mukaan koiralle annettiin tappamismääräys. Asiakirjoista käy ilmi, että suurehko koira puri kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta ohikulkijaa. Kummallakin kerralla koiraa ulkoilutti omistajan alaikäinen tytär. Puremisten välillä oli kolme kuukautta.
Mitä oikein tapahtui? Tätä pohditaan Politiikan puskaradiossa. Kesällä 2016 Petteri Orpo kaatoi kokoomuksen puoluekokouksessa istuvan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Alexander Stubbin. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kokoomus oli Stubbin johdolla menettänyt seitsemän kansanedustajapaikkaa ja pudonnut ykköspaikalta kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Stubbin kaataminen oli alkanut kokoomuksen eduskuntaryhmästä, jossa oli tyytymättömyyttä puheenjohtajan toimintaan.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen sanoo, että vakavan öljyonnettomuuden riski Suomenlahdella on kohonnut. Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok) on huolissaan venäläisen öljyn kuljettamiseen käytetystä kalustosta Suomenlahdella. Mykkänen totesi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että Venäjä on aiempaa riippuvaisempi öljyn viemisestä meriteitse, koska öljyä ei kuljeteta enää putkia pitkin Eurooppaan.
Seuraa suorana kello 12.00, kun pääministeri Petteri Orpo (kok) kertoo, onko edessä lisää leikkauksia ja verojen korotuksia. Suomen velkainen talous on huonossa jamassa, mikä johtanee uusiin sopeutustoimiin jo aiemmin hallitusohjelmassa päätettyjen kuuden miljardin euron sopeutusten lisäksi. Ennen joulua sekä Suomen Pankki että valtiovarainministeriö (VM) julkaisivat ennusteensa Suomen julkisen talouden tilanteesta.
Rallitähti toi rakkaansa julkisuuteen. Rallilegenda Juha Kankkunen, 64, saapui torstaina järjestettyyn urheilugaalaan pitkäaikaisen kumppaninsa Eeva Ekmanin kanssa. Pari edusti yhdessä ensimmäistä kertaa julkisesti.
Suomalainen saavutti uransa parhaan sijoituksen. Jenny Rautionaho on sijoittunut toiseksi Sapporon maailmancupkilpailussa. Edellisen kerran suomalainen on nähty palkintopallilla mäkihypyn maailmancupissa vuonna 2014, jolloin Julia Kykkänen liiteli kahteen otteeseen kolmanneksi.
Helsingin käräjäoikeus käsitteli joukkotappelua, jonka jäljiltä viisi syntymäpäiväjuhlien vierasta joutui syytteeseen.
Yli 50 vuotta jyrsijöitä tutkinut Heikki Henttonen kertoo, miten päästä eroon sisälle tunkeutuvista hiiristä ja myyristä. Tee se näin -juttusarjassa HS etsii vastauksia lukijoiden pulmiin. Jutun lopussa voit ehdottaa omaa kysymystä.
Ehdokkailta kysytään nyt arvoista, koska se on kätevä keino saada tylsiin tentteihin vähän säpinää, kirjoittaa politiikan toimittaja Marko Junkkari kolumnissaan.