HOK-Elanto aloittaa muutosneuvottelut Alepa-ketjussa
S-ryhmään kuuluvan HOK-Elannon muutosneuvottelut koskevat Alepan myymäläpäälliköitä.
S-ryhmään kuuluvan HOK-Elannon muutosneuvottelut koskevat Alepan myymäläpäälliköitä.
Wilma Murto jäi jälleen Vuoden urheilija äänestyksessä toiseksi. Viime vuonna voiton vei Iivo Niskanen ja tällä kertaa Lauri Markkanen äänestettiin parhaaksi.
Tero Kivinen ei ole törmännyt työelämässä ennakkoluuloihin, vaikka hänen kehonsa on tatuoitu lähes kauttaaltaan. Kun oikeustieteen tohtori Tero Kivinen puhuu alansa konferenssissa, reaktiot yleisössä ovat usein varovaisen uteliaita. Kivinen työskentelee tutkijatohtorina eläinoikeusjuridiikan hankkeessa Helsingin yliopistossa. Akateemisissa piireissä hän on ulkonäkönsä puolesta poikkeus. Oikeastaan häntä tuijotetaan lähes kaikkialla, mutta Kivinen ei kiinnitä katseisiin juurikaan huomiota.
Olkiluoto 3 vuosihuolto alkaa maaliskuussa ja kestää 37 päivää. Käyttökatko voi näkyä myös sähkön hinnassa. Talven paukkupakkaset ovat tuoneet kovia piikkejä sähkönhintaan. Sähkön hinnan kurimuspäivä oli 5. tammikuuta, kun sähkö oli kalleimmillaan peräti 2,35 euroa kilowattitunnilta. Vaikka sää on nyt lauhtunut, niin talvea on vielä edessä. Sähkön hinta voi kallistua erityisesti maaliskuussa, kun Olkiluoto 3...
Palomestarin mukaan on merkittävä vaara, että laiva uppoaa. Teräslaiva on uppoamaisillaan Helsingin Herttoniemen rannassa torstai-iltana. Pelastuslaitos yrittää pitää pumppaamalla laivaa parhaillaan pinnalla, kertoo palomestari Sami Lappalainen Helsingin pelastuslaitokselta.
Ensi viikolla sää palaa vanhoihin pakkaslukemiin etelää myöden. Viikonloppua vietetään koko Suomessa pakkassäässä. Ensi viikosta odotetaan paluuta paukkupakkasille. – Lämpötila vaihtelee länsi- ja lounaisrannikon lauantain muutamasta pakkasasteesta jopa itärajan Lapin 20–30 asteeseen, ennustaa Forecan päämeteorologi Kristian Roine.
Hanan poresuutin on juoksuputken sisään asennettava hanan osa, jonka tehtävänä on rajoittaa ja tasoittaa veden virtausta. Käsi sydämelle – milloin viimeksi olet puhdistanut kotisi hanojen poresuuttimet eli nämä pienet, pyöreät levyt hanan juoksuputken päässä? Jos vastaus on hyvin kauan sitten, ei hätää. Ehkä et jopa edes muista siihen ikinä koskeneesi Hanan poresuutin ei viikkosiivouskohteisiin kuulukaan....
Todellisen läpimurtokauden NBA:ssa pelannut Lauri Markkanen valittiin odotetusti Vuoden urheilijaksi. Lauri Markkanen palkittiin Vuoden urheilijaksi Urheilugaalassa torstaina. Markkasesta tuli ensimmäinen suomalainen koripalloilija, joka on voittanut kyseisen tittelin. Markkanen ei päässyt itse nappaamaan palkintoa, sillä NBA-kausi on käynnissä. Hän lähetti videotervehdyksen gaalaan Yhdysvalloista käsin.
Oletko sinäkin syyllistynyt tähän liikennerikkeeseen, josta voi seurata liikennevirhemaksu tai sakkorangaistus? Kukapa nyt ei olisi käynyt linja-auton wc-tiloissa matkan aikana. Käydäänhän junamatkoillakin vessassa. Näissä on kuitenkin vissi ero. Junassa matkustaja saa liikkua, mutta bussissa liikkuminen on tieliikennelain mukaan kielletty ajon aikana.
Juuri viime vuoden ansiot ovat Markkasella kiistattomat, kirjoittaa urheilutoimittaja Ismo Uusitupa