Kutinaa, kirvelyä tai outoa valkovuotoa? Uusi seksikumppani voi aiheuttaa ikäviä oireita
Haiseva tai kokkareinen valkovuoto, kirvely tai kutina? Näistä syistä uusi seksikumppani voi saada vulvan oireilemaan.
Haiseva tai kokkareinen valkovuoto, kirvely tai kutina? Näistä syistä uusi seksikumppani voi saada vulvan oireilemaan.
British Airwaysin lentäjää kidutettiin tuntikausia Etelä-Afrikassa. British Airwaysin lentäjä kidnapattiin Etelä-Afrikassa välilaskun aikana. Lentäjä kävi Johannesburgissa ostoksilla, kun hänet siepattiin ja kuljetettiin syrjäiselle alueelle, jossa häntä kidutettiin tuntikausia. The Sun-lehdelle asiasta kertonut henkilö sanoi, että se tapahtui kuin elokuvissa.
Israelin iskut on tuomittu ympäri maailmaa suhteettomana vastauksena Hamasin väkivallalle.
Lumisateet voivat alkuviikosta väistyä Etelä-Suomessa ja tehdä tilaa uudelle kireälle pakkasjaksolle.
Vaikeuksissa ollut Peregrine-kuulaskeutuja on ehtinyt matkallaan kerätä tärkeää dataa. Nyt sen matka on loppumassa kokonaan, yhtiö arvioi lauantaina.
Pilves ilm. Mitmel pool sajab lund, saartel kohati ka lörtsi. Puhub kagu- ja lõunatuul 3-9, ennelõunal Liivi lahe ümbruses puhanguti 12 m/s, õhtul pöördub Lääne-Eesti saartel läände ja loodesse puhanguti kuni 13 m/s. Õhutemperatuur on -6..-11, Lääne-Eesti saartel ja rannikul 0..-6°C. Peipsi järv
Dingo nauhoitti legendaarisen hittikappaleensa Autiotalo vuonna 1984 Fazerin Finnlevyn studioilla Helsingin Pitäjänmäessä.
John Kerry jättää tehtävänsä.
Kuulaskeutuja on ollut ongelmissa sen laukaisusta lähtien.
Tähtioppilas on epävirallinen termi oppilaista, jotka noudattavat yksilöllistettyä oppimäärää yhdessä tai useammassa kouluaineessa. Oppilaalla tulee tällöin olla erityisen tuen päätös ja hänelle laaditaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma ja tavoitteet (HOJKS).