Teollisuusalan työtaistelutoimet jatkuvat – nyt vuorossa ylityökielto
Teollisuusliitto jatkaa työtaisteluruuvin kiristämistä, sanoo liiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen.
Teollisuusliitto jatkaa työtaisteluruuvin kiristämistä, sanoo liiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen.
Vientivetoisella palkkamallilla tarkoitetaan käytännössä sitä, että kaikkien alojen palkankorotukset määräytyisivät suurimpien vientialojen korotusten perusteella.
Poliisi kertoo lisätietoja Hollolassa perjantaina huomiota herättäneestä poliisioperaatiosta. Kolmikko otettiin kiinni törkeästä ryöstöstä epäiltynä.
Yhdysvaltain ulkoministeri teki lupauksensa Israelin presidentille ja ulkoministerille.
Rauman Lukolla on edessään rankat päivät, kun se kohtaa ensin myöhään tiistaina CHL-välierissä Geneve-Servetten Sveitsissä ja keskiviikkona jo Tampereella pelataan SM-liigaa Ilvestä vastaan. Seuran urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kommentoi rajua otteluohjelmaa MTV Urheilulle.
Pamela Tolan ohjaaman Alman tähänastisestä elämästä ja urasta koottu Alma – Life Must Be Beautiful -dokumenttielokuva sai trailerin.
Kuvan mukaan auton omistaja on lähtenyt liikenteeseen melkoisella kiireellä, sillä kulkuneuvo on lumen peitossa.
Viikonlopun rajun läheltä piti -tilanteen jälkeisissä tarkastuksissa ilmeni puutteita useissa saman tyypin koneissa. Useissa Boeingin 737 Max 9 -lentokoneissa on havaittu löysällä olevia pultteja sekä muita ”asennusongelmia”, kertoo brittilehti Guardian. Kyse on lentokonetyypistä, joka on otettu väliaikaisesti pois liikenteestä viikonloppuna tapahtuneen rajun läheltä piti -tilanteen jälkeen. Asennusongelmat huomasi yhdysvaltalainen lentoyhtiö United Airlines tarkastaessaan koneitaan tapauksen...
Helsingin poliisin mukaan poliisi ei voi aloittaa esitutkintaa vain sen selvittämiseksi, ketkä kirjeiden lähetyksiä hoitivat ja missä kirjekuoret ovat liikkuneet. Poliisi on tehnyt lopun Paavo Väyrysen kadonneiksi epäiltyjen kannattajakorttien mysteeristä. Samalla Väyrysen haave presidenttiehdokkuudesta kariutui lopullisesti. Helsingin poliisi teki esiselvityksen Väyrysen mahdollisesti kadonneista presidentinvaalien kannattajakorteista, eikä se epäile asiassa rikosta.
Kahta miestä ja yhtä naista epäillään törkeästä ryöstöstä. Poliisi avaa Hollolan perjantaisen poliisioperaation taustoja. Poliisin mukaan kolme henkilöä murtautui Hollolassa sijaitsevaan yksityisasuntoon perjantaina 5. tammikuuta alkuillasta. Poliisin mukaan asuntoon tunkeutuneet kaksi miestä ja nainen uhkailivat ja pahoinpitelivät paikalla ollutta asunnon asukasta sekä veivät häneltä omaisuutta. Asunnon asukas sai ilmoitettua tapahtumasta hätäkeskukseen, kun kolmikko oli poistunut...